Niin se taas alkaa olla joulu käsillä. Tänä vuonna on järjestelytkin jääneet viimetinkaan, kun on ollut tässä vähän tätä kaikkea muuta.
Sentään adventtina laitettiin ne muutamat joulukoristeet esille ja kranssi viritettiin oveen, kuten myös kuistille asennettiin jouluvalot, kuten aina joka vuoksi tehdään. Muuten sitten ollaankin menty ihan omalla painollaan.
Töissä on ollut kiirettä vaihtelevasti ja lupasinkin itselleni, että nyt vaan katsellaan ja ihmetellään. Totutellaan kolmivuorotyöhön ja hoidetaan vain ihan pakolliset asiat. Ja hyvinhän tämä on mennyt kokonaisuudessaan. Pientä hakemista rutiineissa tietysti on kun lastenkin on pitänyt opetella taas tulemaan toimeen useasti ihan omillaan, mutta mistäpä nuo minun loistavat lapset eivät selviytyisi! Minun yövuorotkin ovat sujuneet hyvin, mitä nyt meinaa nukkumaanmeno aika vähän venyä, mutta omissa nahoissaan ovat väsymyksensä tunteneet.
Tämä syksy on minulla itselläni ollut yhtä vuoristorataa. Vuosia kestänyt, läheinen ystävyyssuhde päättyi hyvin ikävissä merkeissä ja kivutkin löysivät tiensä takaisin. Monta murhetta tuli taas kannettavaksi samalla kertaa, mutta niin sitä vaan on taas eteenpäin rämmitty ja asiat alkavat pikkuhiljaa helpottamaan. Kivut ovat väistyneet ja keskustelut osa-aika eläkkeen mahdollisuudesta on voitu haudata kokonaan. Nyt olen jo 1,5 viikkoa pystynyt nukkumaankin ilman kipulääkkeitä. Elämä siis voittaa. Juoksemassakin ehdin taas ruveta käymään ennen kun nuo pakkaset tulivat. Astmaatikon keuhkot ei meinaa tykätä kovin kylmästä, mutta hienosti silti on pärjätty!
Eilen minulla onneksi alkoi loma, saan nauttia joulun ajasta rauhassa kotona lasten kanssa. Sonjalla on joulumieli hyrissyt jo marraskuusta lähtien ja niinpä minullakin on pakastimessa jo niin porkkana-, lanttu- kuin bataattilaatikkoakin. Ensi viikolla minä sitten pyöräyttelen pasteijat meidän molempien huusholleihin ja paistan kinkun, niin siinäpä se alkaa olla. Tietysti lahjaostokset ja kaikkea muuta pientä puuhaa on jäljellä tehtäväksi ennen perjantaita, mutta mieli on onneksi hyvin levollinen ja rauhallinen tämän uskomattoman raskaan syksyn jäljiltä. Olo on lähinnä kuin olisi vihdoin tulossa kotiin pitkän ja raskaan matkan jälkeen.
Noora lähti tänään ulkoilemaan kameran kanssa. Tässä kokoelma lumisia maisemia!
Onneksi myös Nikke on käynyt Mimmulassa kyläilemässä!
Oikein Ihanaa ja Rauhallista Joulua ja Yltäkylläisen Onnellista Uutta Vuotta 2011!
Monet monituiset kerrat elämässään huomaa olevansa risteyksessä. Vuodet kuluvat, ajat muuttuvat, jokaisena päivänä tekee valintoja ja ratkaisuja, jotka muokkaavat sitä, mitä edestä löytyy.
Huomaan jälleen olevani yhden tien lopussa ja toisen alussa.
Nöyrin mielin on kohdattava jälleen asioita joista selviämiseksi on tehtävä töitä ja uhrauksia. Työ, terveys, ystävyys… Kunpa voisi valita, että ottaa vastaan vain yhden haasteen kerrallaan, silloin voisivat ratkaisut, teot ja päätökset olla paremmin harkittuja, vähemmän tunteiden vuoristoradassa syöksähtelyä…
Olen elämässäni kohdannut paljon. Olen ollut pakahduttavan onnellinen ja lamauttavan surullinen. Olen tehnyt valintoja joista olen ollut ylpeä ja niitä, joita ilman olisin pärjännyt paremmin.
Olen tehnyt asioita, joilla on ollut positiivisia seurauksia ja asioita jotka ovat tehneet tien raskaammaksi kulkea.
Olen ollut rakkailleni tukena ja toisinaan aiheuttanut pettymyksiä ja pahaa mieltä.
Kaikki valintani, ratkaisuni ja tekoni, myös ne, joista en voi olla ylpeä, ovat tehneet minusta sen mitä olen tänään, tässä ja nyt… Valmiina kohtaamaan huomisen, sydän toivoa täynnä.
Ihmiset tarvitsevat eläessään
kaksi sydäntä:
Pienen, joka on täynnä
syvää hellyyttä,
ja toisen joka on terästä.
- Kahlil Gibran -
Paluu arkeen kesäloman jälkeen on tapahtunut niin ryminällä, että kesäloma on muistoissa enää vain himmeä häivähdys. Ensimmäisen 8 päivän saldona oli 65 tuntia töitä ja yksi vapaapäivä. Tietää töitä tehneensä!!
Tiukasta arjen aloituksesta, vai mistä lie johtuu, että oikean kyljen, käden ja rinnan kivut ovat tulleet takaisin. Tunne on yököttävän tuttu. Jaanan kanssa lenkillä juttelinkin, että miten ihanaa olikaan ettei oikeasti muistanut mitä se on kun kipu jäytää tuolla syvällä niin että voi pahoin… Nyt muistan.
Eihän siinä muu auttanut kun laahustaa lääkäriin kuuntelemaan mitä olisi seuraavana suunnitelmissa. Tällä hetkellä siis etenemme niin, että minulta kielletään pitkät päivät (12 – 13,5 tuntia) kokonaan. Siitä en oikeastaan ole ollenkaan pahoillaan, koska en välittänyt tehdä niitä muutenkaan 
Ne olivat hankalia sekä itseni, että lasten kannalta. Tai no lapset ei kai lopulta olleet yhtään pahoillaan siitä, että “joutuivat” olemaan koko päivän kotona ilman äitiä, mutta kyllä se vaan äidin sydäntä kylmäsi jättää koko huusholli koirineen ja kokkailuineen lasten vastuulle. No nyt siis niitä ei enää minun työvuorolistoihin suunnitella. Toinen paluu vanhaan oli tietenkin se, että piti käydä hakemassa apteekista kassillinen kaiken maailman kipulääkkeitä ja lihasrelaksantteja, joita ei vuoteen ole tarvinnut käyttää. Lääkkeistä en ollenkaan pidä, mutta onhan se ihan kiva että saa vähän apuja siihen, että pystyy nukkumaan.
Vielä ensi viikolle jäi minulle selviteltäväksi, saanko julkisen terveydenhuollon puolelta lymfahoitoa, vai miten se järjestyy. Työterveyshuollon puolelta kun saisin lähetteen vain yksityiselle, jossa hinnat keikkuvat ihan eri numeroissa kun julkisella.
Nyt tovin aikaa joudun tekemään töitä “suurennuslasin alla”. Lääkäri ei ollut ihan vakuuttunut siitä, etteikö tämä kipujen paluu voisikin johtua siitä, että en pystykään tekemään 100% työaikaa. Väläyteltiinpä siis mahdollisena vaihtoehtona tulevaisuudessa sitäkin, että tekisin vain 50% työaikaa sillä toisella puolikkaalla olisin osa-aikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä 
Ei kyllä kuulosta hyvälle!
Mutta näillä siis mennään, päivä kerrallaan. Kuulostellaan ja katsellaan miten asiat tästä etenevät. Huomaan, että minulla on suunnattoman suuria asenne vaikeuksia, koska tällä kertaa olin todella jo sitä mieltä, että koko tämä hässäkkä on jo ollutta ja mennyttä, eikä siihen enää tarvitse uhrata ajatustakaan, mutta tässä sitä taas ollaan.
Toisaalta en kyllä suostu nujertumaan tälläkään kertaa. Elämä jatkuu ja yhä vielä uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja merkityksensä ja jotain hyvää tästäkin koituu! En suostu vaipumaan mihinkään synkkyyteen!! Nyt vaan nokka kohti parempaa huomista ja uusia seikkailuja 
Toinenkin asia meillä täällä on meneillään… Valtterilla on ollut useamman viikon kuivaa yskää ja nyt on menossa PEF-seuranta, eli astman mahdollisuutta tutkitaan. Saa nähdä kuinka meidän käy sen asian suhteen. Allergiatestit otetaan myöhemmin syksyllä.
Kaikenlaista siis on ilmassa, mutta eipä käy aika pitkäksi…
Niinhän se loma alkoi lopulta minullakin. Itse asiassa se kyllä alkoi jo 2.8, mutta olevinaan on ollut tässä sen verran touhua ja puuhaa, että ei ole ehtinyt kirjoitella. 
Lomahan alkoi yövuoroista, joten muutamat ensimmäiset päivät olin pihalla kun pihakeinu, kun öitä tuli kuitenkin tehtyä kuusi. Vuorokausirytmi oli ihan sekaisin, mutta siitä se sitten pikkuhiljaa asettui lomarytmiin. 
Parin päivän vetelehtimisen jälkeen käytiin Sonjan, Matin ja Niken kanssa Huimalassa. Varsin huvittavaa on se, että siellä me aikuiset paineltiin niska limassa ja polvet naarmuilla pitkin kaiken maailman kiemuroita, välillä melkein lasta mukana raahaten… Mutta hauskaa oli! Nikelläkin, muutamasta erimielisyydestä huolimatta, kun lopulta se mutkien takaa se oikea liukumäkikin löytyi! Ja pallomeressäkin oli hauskaa!
Heti ensimmäisen lomaviikon lopuksi lähdettiin naapurin Tiinan, Valtterin, Ninnun, Jassen ja Ronjan kanssa vierailemaan läntisessä naapurissa. Risteily meni todella hyvin ja mukavaa oli. Kamera jäi kuitenkin tietenkin kotiin, joten mitään sen kummempaa todistusaineistoa reissusta ei ole. Tietysti kännykällä olisi voinut jotain kuvata, mutta eipä se tietenkään tullut mieleen silloin 
Täytyy vain muistella niitä mielikuvia, mitä ajatuksiin on tallentunut reissulta! Ilmatkin suosivat meitä reissaajia, ja olimme autuaan tietämättömiä siitä hirveästä ukkosmyräkästä, mikä täällä meidän lähtömme jälkeen oli myllertänyt. Onneksi kotona kaikki oli kunnossa!
Ruotsista palattua ehdin tässä kotona muutaman päivän elpymään ja vähän näitä kotihommiakin puuhailemaan, kunnes sitten taas starttasimme matkalle. Tällä kertaa päivän reissulle Tallinnaan Nooran ja Artun kanssa. Matka meni hyvin ja mukavaa oli, vaikka Artulle nousikin kuume lähtöä edeltävänä iltana. Silti hyvin lääkittynä Arttukin nautti matkasta ja pienien päiväunien voimin jaksoi hienosti. Noora oli matkalla hovivalokuvaaja, ja kyllä neiti loistavia kuvia ottaakin. Nämä otokset on yhteistyötä; minä osoittelin, että mitä kuvaan haluan ja Noora hoiteli toteutuspuolen!
Ihan ensimmäisenä pysähdyimme puistoon, jossa Noora ja Arttu olisi saanut aikaa kulumaan enemmänkin!
Laivallakin kuvia otettiin. Nämä kuvat taisivat tulla otetuiksi jo menomatkalla, mutta väliäkös tuolla. Tälläkin reissulla sää oli meidän puolella! Lämmintä oli, mutta ei enää sitä läkähdyttävän kuumaa, mitä tämä kesä on tarjoillut enemmän kuin ehkä olisi ollut tarpeen!
Laivassa lapsia nauratti hytin WC. Minä kun otin meille hytin ihan sen vuoksi, että on joku paikka missä lepäillä. Artun vuoksi olikin tosi hyvä, että hytti oli, vaikka kyllä Noorakin oli aamupalan jälkeen sen verran voipunut, että pienet unet maistui molemmille! Vessassa tosiaan oli suihkun ja pöntön sijainti toisiinsa nähden hiukan hilpeyttä herättävää!
Ja tässä reissaajat:
Minulla olisi tässä vielä viikko lomaa jäljellä. Työmaa kutsuu 27.8 ja siitä eteenpäin reilu kaksi viikkoa työpisteenä Lastenklinikka Helsingissä. Onhan tässä vielä onneksi vapaita jäljellä ja jotain mukavaa ohjelmaakin tiedossa. Lauantaina olisi tarkoitus lähteä vierailemaan Sea Worldissä. Mukava päivä siis tiedossa.
