Nyt ei voi antaa enää tuon jouluisen päivityksen olla tuorein kuuluminen meidän perheestä!
Kevät tuli niin kohisten, ettei tässä oikein ole tainnut vielä tajutakaan, että lumet, jota siis oli vielä ihan pari viikkoa sitten harmiksi asti, on sulaneet ihan kokonaan! Vielä joissain kohdin, missä lunta oli kasoittain on pieniä rippeitä jäljellä, mutta yleisilme on jo täysin lumeton!! Ihanaa!!
Meillä kevät on lähtenyt käyntiin mainiosti. Ollaan oltu terveinä, mitä nyt ihan jotain pientä kuumetta ja yskää on ollut ja Äidin astma on meinannut tehdä tepposet useammankin kerran. Ollaan menty kun tuulispäät arjen kiemuroissa ja siinäpä bloginkin päivitykset on vauhdissa unohtuneet.
Nyt minä onneksi olen lomalla! Säät on olleet niin ihanat ja lämpimät, että tuntuu siltä kuin olisikin jo ihan oikeasti kesälomalla, vaikka nämä lomapäivät ovatkin vielä viime vuoden puolelta perittyjä, että kai sitä ollaan talvilomalla noin niin kuin oikeasti.
Nyt on takapihan kuitenkin saanut laitettua kuntoon kalusteita ja vesiallasta myöten. Shortsit on kaivettu vaatekaapin perukoilta ja talvikengät on viety varastoon odottamaan toivottavasti lauhempaa ja vähälumisempaa ensi talvea.
Lapsilla alkaa viimeinen rypistys ennen kesälomia kun pian käynnistyy viimeinen kuukausi ennen kesälaitumille pääsyä. Kaikki siis mallillaan!!
Tarkoitus on ollut lähteä ulkoiluttamaan kameraa, että saisi keväisiä kuvia tänne laitettua, mutta eipä tässä ihan sinne asti ole vielä ehtinyt. Tässä kotona on ollut vielä loman alkuun sen verran puuhaa, että kamera on saanut olla rauhassa. Mutta kyllä minä vielä tässä loma aikana ehdin! Lomaa on jäljellä vielä kaksi viikkoa!!