Kaikkea tuota on ollut tarjolla tässä ihan vähän ajan sisällä… Itse asiassa jos oikein tarkkoja ollaan, niin tuota kaikkea on tainnut olla tarjolla tänään!! 
Onhan se tietysti hienoa, että luontokin näyttää kaikkea mahdollista juuri nyt, minun syntymäpäiväni kunniaksi… Juhlallistahan se on herätä aamulla, kun maa on valkoisenaan! Toisaalta tänään on käynyt niin hassusti, että vaikka tuolta taivaalta on kaikkea sadellut, niin aina kun minä olen ollut liikenteessä on ollut suhteellisen kuivaa ja aurinkokin on pilkistellyt 
Tänään juhlimme tätä loistokasta päivää niin, että otan piakkoin puhelimen käteen ja pirautan tuonne muutaman kilometrin päähän, että siellä reippaat sedät tekevät meidän perheelle ruokaa, jonka ihan tuohon kotiovelle asti tuovat! Jotenkin ei ajatus kokkaamisesta tunnu tänään mitenkään houkuttelevalle, vaikka en tiedä tuntuuko se siltä rehellisesti koskaan… paitsi ehkä silloin kun on aikaa ja energiaa paneutua ihan rauhassa, eikä arjessa yrittää nopeasti väsätä jotain ympäriinsä säntäilevälle perheelle!
Tänään kieltämättä on vähän ristiriitaiset tunteet tämän vanhenemisen suhteen. Aikaisemmin synttärit ovat olleet ja menneet ihan siinä missä mikä tahansa muukin päivä, mutta tänään on ilmassa vähän haikeutta. Pitkään on tullut mietittyä, että miltä se sitten lopulta tuntuu kun on elänyt pitempää kuin oma äiti. Olenhan tässä jo muutaman kuukauden porskutellutkin, mutta tänään se jotenkin tuntuu todellisemmalta. Vietän 42. syntymäpäivää… sitä juhlaa jota äiti ei koskaan ehtinyt viettää. Miten kesken on elämä voinut jäädä? Itse kun ajattelen, tulee mieleen vain asioita, joita oikeasti haluaisin vielä kokea. Olisin varmasti raivoissani, jos olisin joutunut kokemaan saman minkä äiti. Raivoissani siitä, että elämä loppuu kesken, juuri kun alkaa kantaa hedelmää kaikesta siitä minkä eteen on raatanut! Onko aika kullannut muistot, vai eikö äiti oikeasti ollut vihainen, pettynyt, tuskastunut??
Onhan tässä päivässä tietenkin paljon aivan loistavia asioita. Onnitteluja on sadellut uskomaton määrä aamun varhaisista hetkistä lähtien. On aivan ihanaa tietää, että vaikka arki vie mennessään niin kuitenkin ystävät pysyvät matkassa mukana. Vaikka välillä menee pitkiäkin aikoja, ettei vain ehdi paneutua näiden sosiaalisten suhteiden hoitoon, niin tällaisena päivänä sitä voi oikein paistatella ystävien lämpimissä ajatuksissa.
Kiitos kaikille minua muistaneille! 
Nikke… Mimmun ihana mussu, yksi elämän suurista iloista! 
