Tosin siis ei ihan vielä 
Kyllähän tässä vielä saa lomailla tämän kuukauden, mutta sitten alkaa elokuun alussa hirmuinen töiden paiskonta! Minähän yritin päästä tuohon Jorviin töihin, mutta eivät kutaleet minua sinne valinneet! Tosin olin kuulemma kuitenkin niin hyvä ehdokas, että halusivat tarjota minulle töitä joka tapauksessa, ja niinhän minä sitten suostuin!
Aloitan siis elokuussa Lastenklinikan silmäpolilla. Nimike tulee kai olemaan vastaanottohoitaja, vaikka taidan olla lastenhoitajan sijainen, joka tekee osastonsihteerin hommia 
Ainut ehdottoman huono puoli asiassa on tietenkin työmatka. Bussilla kun ottaa körötellä melkein 45 min suuntaansa, ja molemmissa päissä on vielä lyhyet kävelymatkat. Ihan jos olen tosi rehellinen silläkin uhalla, että joku tuleva työkaveri tai vaikka pomo erehtyy jossain kohtaa lukemaan tätä tekstiä, niin myönnän, että työnhaku jatkuu koko ajan sen vuoksi, että haluaisin työllistyä johonkin tähän lähemmäs.
Onhan se näiden lasten kanssa kurjaa, että minun 8 tunnin työpäivä venyy 10 tunnin mittaiseksi kotoa poissa oloksi, kun matkat lasketaan päälle. On lapsilla oleminen keskenään joka ikinen arkipäivä 
Minähän aina kuitenkin ajattelen, että asioilla on tapana järjestyä, joten nytkin lujasti uskon siihen, että nytkin kaikki lopulta lutviutuu parhain päin!
Kesäkin on ehtinyt jo vaikka kuinka pitkälle. Miten kummassa tämä aika aina onnistuu yllättämään ohitse vilistämisellään. Vastahan lomat lapsillakin alkoivat ja tänään järkytin Nooraa kertomalla, että koulut alkaa ensi kuussa! Hyvä ettei typykkä tippunut tuolilta 
Tosin minun lomahan se ensin ehtii loppumaan, että niin kävi pilkka omaan nilkkaan.
Valtterin rippijuhlatkin tuli vietettyä. Aika hommahan noissa järjestelyissä oli, mutta kaikki meni oikein mallikkaasti. Mukavaa oli ja syömistä riitti niin, että ei yksikään syömälaji päässyt loppumaan kesken. Aluksi olinkin ihan ihmeissäni ruoan määrästä, joka jäi syömättä. Jääkaappi oli niin täyteen ahdettu, että hyvä kun ovi mahtui kiinni. Mutta seuraavana aamuna (lue:päivänä) kun Valtteri ja pari kaveria oli herännyt yön telttailuretkeltä, tulivat meille aamupalalle ja kas… jääkaappi ei ollut ollenkaan enää niin täysi 
Mukavaa oli kyllä juhlissa, kun talo oli porukkaa pullollaan. Sääkin oli mitä loistavin, vähän viileämpää ja pilvistä, mutta ei satanut. Kaikki oli siis aivan kun tilauksesta parhain päin. Ihanaa oli nähdä Kajaanin mummoa ja ukkiakin pitkästä aikaa!!
Eipä äiti voisi enempää ylpeä lapsestaan olla!
Niin komeaksi, pitkäksi ja fiksuksi on lapsi kasvanut, että joskus sitä ihan itsekin ihmettelee miten tuommoisen on saanut aikaiseksi!
Ruusujakin tuli syli kaupalla, kiitokset vain kaikille onnittelijoille!
Parin vuoden päästä sitten on taas koko homma edessä, kun seuraava lapsi astelee alba päällä kirkon käytävää. Voin jo nyt vain kuvitella miten nopeasti sekin on edessä!
Onpa nyt sitten jo kokemusta juhlinnasta, joten innolla Nooran ja Artun rippijuhlia odottelen! Toivottavasti säät hellii silloinkin!
Valtteri ja paikalla olleet kummit. Kuvasta puuttuvat Tim ja sylikummi Cidu, joka ei paikalle ikävä kyllä päässyt.
Nikkekin oli serkkuansa juhlimassa!
Juhlien jälkeen minullakin on mennyt toipuessa. On ollut lapa ja kainalo niin kipeänä kaiken sen ahertamisen jälkeen. Lapsetkin ovat saaneet nauraa minulle oikein kunnolla, kun on tullut tehtyä vähän jos minkälaista mokan-poikasta. Onneksi sentään silloin kun unohdin hellan levyn päälle, lapset olivat “siivoamassa” minun jälkiä ja sammuttivat levyn, ennen kun mitään ehti tapahtua. Naapuritkin saivat toilailuista osansa, kun menin hakemaan Tiinaa eläinlääkäri reissulle tuntia liian aikaisin 
Eläinlääkäriin kun mentiin heti ensimmäisenä arkipäivänä juhlien jälkeen. Lillihän on tässä parin viikon sisällä muuttunut kokoajan onnettomammaksi ja onnettomammaksi. Ressukka on joka päivä kehittänyt jotain uusia asioita, mitä pelätä. Nyt listalla on jo tukan leikkuukone, sähkövatkain, helikopteri, lentokone ja suihkupullo. Vanhat tutut imuri ja varsinkin porakone, ovat päässeet pelottavuudessa jo uusiin sfääreihin. Viime maanantaina tilanne sitten lopulta paheni niin, että kaiken sen tärinän, vapinan ja piilossa oleilun lisäksi alkoi lattialle ilmestyä pissa tippoja.
Olin ihan varma, että kaiken näiden juttujen takana onkin “vain” pissatulehdus ja antibiooteilla homma korjaantuisi, mutta niinpä ei sitten ollutkaan. Pissanäyte oli täysin puhdas, eikä siis mitään fyysistä syytä keksitty tälle hysteeriselle panikoimiselle.
Ei ole olemisessa hurraamista, kun aina kun kuuluu joku isompi ääni, Lilli ahtautuu johonkin mahdollisimman pieneen nurkkaan ja tärisee siellä… ihan joka päivä…Ressukka.
Nyt siis diagnoosiksi tuli paniikkihäiriö ja Lilli on kuukauden verran rauhoittavalla lääkityksellä. Sen jälkeen katsotaan miten elämä sujuu. Noita rauhoittavia kun ei eläimet voi jatkuvasti syödä olisi toivottavaa, että tämän kuukauden jälkeen Lilli pärjäisi niin hyvin, että lääkettä tarvitsisi vain silloin, kun tietää, että on tapahtumassa jotain. Niin kuin esimerkiksi uuden vuoden ilotulitukset. Saa nähdä miten käy. Jos lääkkeet ei tehoa on keinot aika vähissä auttaa.
Pidämme siis Lillille peukkuja, että se tuosta tokenee, vaikka vielä ei lääkkeillä huomattavaa eroa mihinkään ole tullutkaan, mutta vastahan ne on aloitettukin.
Kello taas näyttää tuhatta ja miljoonaa. Olisi jo aika käydä nukkumaan. Nyt vaan tulee valvottua luvattoman myöhään, kun ei ollenkaan tee mieli mennä tuonne tajuttoman kuumalle parvelle pyörimään… Vaikka ovi on auki täällä on vieläkin karmaisevan kuuma, lämpöasteita ulkona vielä 24!!
Hyvää yötä nyt kuitenkin!
Ps. Vaarille oikein hyvää syntymäpäivää!
