Loma lähestyy loppuaan

Jopas on ehtinyt taas pitkä tovi vierähtää, ettei tänne ole tullut kirjoiteltua mitään. Nyt tietenkin on hyvä käyttää verukkeena sitä, että on ollut vähän muuta puuhaa…

Kesäloma alkoi ihan mukavissa merkeissä. Olin todellakin loman tarpeessa, kun tuntui siltä, että olin jo kuin automaattiohjauksella; päivät sujuivat jo sen enemmän ajattelematta, samaa rataa. Yritin harrastaa liikuntaa enemmän, että mieliala nousisi korkeammalle. Tein suuria suunnitelmia loman varalle, että en vain jäisi jumittamaan kotiin. Tai siis kotonahan minun tietenkin piti olla, mutta suunnittelin, miten laitan koko huushollin uuteen uskoon, kun kerrankin on aikaa.
Loman ensimmäiset päivät tietenkin sujuivat yövuoroista toipuessa, sohvan pohjalla loikoillen… Löytyyhän niitä verukkeita vaikka minkälaisia, ettei vaan tarvitse tikkua ristiin laittaa. Vaan kukapa meistä ei välillä olisi ansainnut ihan oikeaa ja rehellistä laiskottelua?!
Tämä vuosi minulla on ollut monien ahaa-elämysten aikaa. Talvella älysin, että jos nämä runsaslumiset ja kova pakkasiset talvet jatkuvat, niin minä olen pulassa…. todella pulassa. Pidän siis peukkuja, että ensi talvi on leuto, aurinkoinen ja suhteellisen vähä luminen. Kiitos. Siellä loppu talvesta yritin piristää itseäni siis myös käsitöillä, tein se huivin, joka on esiintynyt näillä sivuilla jo aikaisemmin ja sitten “tekaisin” myös villatakin. Siihen mennessä kun takki valmistui, alkoi ilmat kylläkin olla jo niin lämpöiset, ettei montaa kertaa ehtinyt takkia pitelemään, mutta odotteleepa se sitten kiltisti syksyä.

Keväällä tajusin, että kaipaan elämääni jotain muutosta. Siispä ilmoittauduin avoimeen yliopistoon lukemaan psykologiaa. Noh. Sitten tuli murheita jos jonkunlaisia, ja oli vaan myönnettävä, että lukeminen ja kirjallisten töiden tekeminen ei ole nyt ihan oikea ratkaisu. Nooran käynnit ravitsemusterapeutilla ja psykiatrian polilla olivat ihan riittäviä ilman, että olisin samalla opiskellut. Halusin kuitenkin olla läsnä Nooralle mahdollisimman paljon.
Alkukesästä tajusin, että kaikkien haasteiden, onnistumisten ja epäonnistumisten lisäksi, tai niiden vuoksi tarvitsen itselleni, omaan elämään jotain piristystä. Ajattelin, että 40 km kävely olisi mukava piristysruiske, mutta kävelyyn valmistautuessa huomasin, että ajatuksiini hiipi jatkuvasti yksi ajatus… “Eikö olisikin aika ihanaa, jos siellä kävelyllä olisi ihan oma kannustusjoukko… joku joka odottaisi maalissa…. joku joka huolehtisi kyydityksestä kotiin… joku joka huolehtisi asioista niin, että saisin rauhassa levätä reissun jälkeen…”
Miten omituista oli huomata ja tiedostaa, että kaikkien näiden yksinäisten vuosien jälkeen, kun jo kuvittelin tottuneeni yksinoloon niin, etten edes osaa kaivata ketään, olenkin tilanteessa, että kaipaan toista ihmistä jakamaan tätä kaikkea, näitä minun “omia kuvioita”, joista olen kynsin hampain pitänyt kiinni vuosikaudet!

Mutta loma siis alkoi ajallaan, ja mukavaahan se aina on, olit sitten yksin, kaksin tai vaikka miten. Kaikki lapsetkin ovat olleet tässä minun ilona, kun Valtteri eikä Noora kumpikaan saaneet kesätöitäkään.

Ihan mukavaa oli tänä kesänä myös pitää ihan kokonainen 4 viikon loma, joka tietysti vapaineen venyi miltei 4,5 viikon mittaiseksi. Sai ainakin kunnolla levättyä!

Nyt vaan sitten syksyä odotellen, vaikka vähän jo kauhistuttaa, miten siitä synkästä ja pimeästä talvesta taas selviää??!!

Aika näyttää... Uteliaana vaan odottelen, että mihin tässä vielä oikein päästään!