tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ajankulu kiihtyy

Sen on vaan yksinkertaisesti pakko olla niin, että ajankulku kiihtyy! Miten muuten voi olla selitettävissä se, että nyt on jo huhtikuukin puolessa välissä??
Tänäänhän tietenkin on Nooran syntymäpäivä, joka sekin on ihmetyksen ja kummastelun paikka. Noorahan viettää lapsista viimeisenä synttäreitään. Koko trio siis on jo taas nytkähtänyt vuodella eteenpäin, ja ensi viikolla on sitten minunkin vuoroni.... Taas!

On ihan omituista ajatella, että minäkin täytän 45 vuotta. Siis käsittämätöntä. Uskomatonta. Joku tässä nyt haiskahtaa ja pahasti!!
En vain yksinkertaisesti voi ymmärtää, mihin nämä vuodet vierii.

No, kuten tavallisestikin, kaikenlaista on ehtinyt tapahtumaan. Mitenkäs muuten.

Suurin muutos tietenkin on se, että kaiken maailman erinäisten ja ikävienkin sattumusten kautta minun sihteeri-ura tuli päätökseesnä. Reilu viikko sitten vaihdoin työpaikkaa niin, että ihan irtisanoin itseni sihteerintoimesta, vaikka toki olisin voinut virkavapaankin kautta varovaisesti uraa vaihtaa. Mutta kun se mitta tulee täyteen niin se tulee.

Nyt viime viikon maanantaista 8.4 lähtien olenkin sitten ollut sairaanhoitajana psykiatrisella psykoosiosastolla. Osastolla hoidetaan pääasiassa skitsofreniaa sairastavia potilaita. Niinpä niin... iso muutos, mutta vielä ainakin olen ihan tyytyväinen. Toistaiseksi olen sijaisena, mutta luultavasti vaikituinen virka olisi ihan mahdollinen, jos tuonne psykiatrian puolelle kotiudun. Ihan 100% varma en toki vielä ole, voisinko ihan täysin kätilöntöistä luopua. Kätilön ammatti-identiteetti istuu minussa kuitenkin todella tiukasti kiinni. Olkapään ja selän tilanne kuitenkin on nyt niin hyvä, että paluu "omiin" hommiin ei enää tunnu mahdottomalta.

Toinen suuri asia on se, että meidän talossamme on jälleen vain kaksi koiraa, Brandon ja Elmo. Ares muutti takaisin omaan kotiinsa tuossa ihan alkuvuodesta ihan käytännön syistä. Emme oikein päässeet yhteisymmärrykseen mistään asioista Areksen omistajan kanssa. Missään vaiheessahan Areksen omistajuus ei minulle asti siirtynyt, siinä yksi iso syy siihen, miksi päädyimme umpikujaan. 
Brandon ja Elmo siis temmeltävät täällä nyt kahdestaan. Kaksi keskenkasvuista nulikkaa riehuu ja rellestää täällä mielensä mukaan... No, ihan mukavia poikia ovat. Brandonilla on kuitenkin sen verran massiivinen Napoleon-kompleksi, että kastraatio odottaa ihan lähitulevaisuudessa.
Elmo on niinkuin perus nahka collie vaan voi olla. Täynnä elämää ja omasta mielestään loistavia ideoita, jotka eivät minun mielestäni ainakaan mitään kovin loistavia sitten loppujen lopuksi ole. Mutta eipä tuolla vesselillä vielä olekaan ikää kuin 5 kk.... Vai pitäisikö sanoa JO 5 kk, vastahan tuo pentu oli ihan pikkuinen.


Kolmas asia liittyykin sitten näihin minun omii terveysjuttuihin.
Olin ihan normaalissa kontrollissa tuossa muutama viikko sitten. Puhettahan on ollut, että käyn kahden vuoden välein magneettikuvissa ja plastikkakirurgin kontrollissa. Ja niinpä tein nytkin. Ihan ensimmäisenä sain kuulla, että kontrolleja tästä lähtien en enää tarvitse. Ja toiseksi kirurgini, jonka hoitoon olen itse pyytänyt päästä, olikin tutkinut näitä minun asioitani tarkemmin ja päätynyt toisen kollegansa kanssa siihen tulokseen, että he haluaisivat leikata minut vielä kerran. Sanoivat, että yrittäisivät korjata jotain niitä virheitä, joita on tehty ja tämän toimenpiteen jälkeen hyvinkin olisi mahdollista, että olkapääni toimintakyky palautuisi miltei ennalleen. Tällähetkellä siis heidän arvionsa on se, että tuo minun selkäkielekkeeni olisi ihan jo alunperin laitettu väärään paikkaan, normaalisti kieleke laitetaan ihon ja rintalihaksen väliin, minulla se on laitettu rintalihaksen alle, kieleke on laitettu "kapseliin" jossa proteesi aikanaan oli, ja sekin olisi pitänyt jollain tapaa avata, jos sinne lihaskielekkeen laittaa. Lisäksi selän epäsuhtaisuutta korjataan ja selän arpi irroitellaan allaolevasta kudoksesta. Tämä tulee olemaan siis ensimmäinen ihan oikeasti kosmeettinen toimepide, vaikka suurin syy leikkaukselle onkin olkapään toimintakyvyn parantaminen. Kurjaa, että leikkaukseen vielä joudun, mutta ilman muuta siihen suostuin, jos on edes pieni mahdollisuus siihen, että selkä ja olkapää kuntoutuvat lähes ennalleen!!

Paljon siis on taas tapahtunut ja tapahtumassa. Eipä yhä vieläkään käy aika tylsäksi! Terokin yhä kuvioissa vilkahtelee, ja se jos mikä on hyvä!