maanantai 11. lokakuuta 2010

Risteys

Monet monituiset kerrat elämässään huomaa olevansa risteyksessä. Vuodet kuluvat, ajat muuttuvat, jokaisena päivänä tekee valintoja ja ratkaisuja, jotka muokkaavat sitä, mitä edestä löytyy.

Huomaan jälleen olevani yhden tien lopussa ja toisen alussa.

Nöyrin mielin on kohdattava jälleen asioita joista selviämiseksi on tehtävä töitä ja uhrauksia. Työ, terveys, ystävyys… Kunpa voisi valita, että ottaa vastaan vain yhden haasteen kerrallaan, silloin voisivat ratkaisut, teot ja päätökset olla paremmin harkittuja, vähemmän tunteiden vuoristoradassa syöksähtelyä…

Olen elämässäni kohdannut paljon. Olen ollut pakahduttavan onnellinen ja lamauttavan surullinen. Olen tehnyt valintoja joista olen ollut ylpeä ja niitä, joita ilman olisin pärjännyt paremmin.

Olen tehnyt asioita, joilla on ollut positiivisia seurauksia ja asioita jotka ovat tehneet tien raskaammaksi kulkea.

Olen ollut rakkailleni tukena ja toisinaan aiheuttanut pettymyksiä ja pahaa mieltä.

Kaikki valintani, ratkaisuni ja tekoni, myös ne, joista en voi olla ylpeä, ovat tehneet minusta sen mitä olen tänään, tässä ja nyt… Valmiina kohtaamaan huomisen, sydän toivoa täynnä.

P1000822

Ihmiset tarvitsevat eläessään
kaksi sydäntä:
Pienen, joka on täynnä
syvää hellyyttä,
ja toisen joka on terästä.

- Kahlil Gibran -

P1000821