Niin tai ainakin vapaa, tai jos ei vaikka ihan täysin vapaa, niin vapaalla kuitenkin. Siis töistä. Vapaalla. Niin kuin vapaapäivä. Villiä nyt ei minusta taida saada tekemälläkään, vaikka tuo otsikko niin kovin viriilille ja upealle kuulostikin. Tai no. Olen ehkä kuitenkin aika villi. Ajattelin nimittäin lähteä uimaan. Siis uimahalliin, avantoon-asti –villi en kuitenkaan ole. Tosin en taida mennä uimahalliinkaan, koska korva on kipeä. Mutta onhan sekin jo aika villiä, että ajattelee menevänsä? Tai siis jos olisin mennyt niin nyt juuri tähän aikaan olisin jo porealtaassa, ja sekös olisikin mukavaa ja villiä!! Mutta siis kun en mene.
Meinaa nimittäin flunssa olla niin villi, että yrittää päästä minun kivenkovan vastustuskykyni läpi. Ei muuten pääse. Saa kolottaa tuota korvaa tämän päivän, ja sitten voi todeta olevansa luuseri. Siis se flunssapöpö. Se vaan kuvitteli voivansa asettua taloksi, koska hoitava astma-lääke on tauolla. Mutta vaikka köhittää nämä pakkaset, kun ei saa lääkettä ottaa, niin sehän ei ollenkaan tarkoita sitä, että olisin jotenkin avoin flunssalle. Kunhan luulee.
Hoitavat lääkkeet on tauolla sen vuoksi, että keuhkolääkärini haluaa minun puhaltelevan PEF-mittariin seuraavat 2,5 viikkoa kahden tunnin välein. Meneillään on nk. työpaikkapuhallukset. Siis PEF-mittariin, ei mihinkään muihin mittareihin sentään tarvitse puhallella. Mittaustuloksista sitten lääkärini tekee erinäisiä johtopäätöksiä. Niin kuin esimerkiksi “Voiko Minna enää tehdä kolmivuorotyötä?” Siis kun yövuorot laskevat minun hengityskapasiteettia aika huomattavasti. Niin ja “Voiko Minna olla töissä koko lasten päivystyksessä, vai onko sisäilmassa jotain ylimääräistä?”
Jännittäviä aikoja siis elelen. Jälleen kerran.
Noh, minäpä siis kiltisti nyt puhaltelen ja helmikuun puolessa välissä sitten selviää mikä on tuomio.
Tänään kuitenkin vielä nautin vapaapäivästä. Eilen hommailin näitä kotijuttujakin niin, että ihan pakko ei ole tehdä mitään, niin paitsi käydä kaupassa, jonne ihan kohta lähdenkin. Ehkäpä leivonkin jotain Valtterin nimipäivän kunniaksi. Muuten taidankin linnoittautua sohvalle katselemaan telkkaria ja virkkaamaan. Olen onneksi taas innostunut käsitöistä. Olen koirille neulonut jo villapaidat, tehnyt itselleni tossut ja nyt on työn alla huivi.
Teen siis virkkaamalla tällaista vähän isompaa huivia. Tarkoitus olisi tehdä siitä sellainen ison iso, mitä voi esimerkiksi kesällä viileänä iltana pitää hartioilla, eli siis miltei joka ilta. Ehkäpä huivi siis nyt jo olisi riittävän kokoinen, mutta ahneus iski, ja meinaan sitä kyllä tuosta vielä isommaksi tehdä. Saa nähdä minkä joukkueteltan kokoinen siitä lopulta tulee. Huivi on helppo ja nopea tehdä.
Tuommoista solmujuttua sitä siis on tässä viime ajat pakerrettu. Näillä keleillä onkin mukavaa, kun huivissa on kokoa jo niin paljon, että jo tehdessä se lämmittää, kun huivin voi levittää jalkojen päälle.
Meidän Noorakin kävi uuden järjestelmäkameransa kanssa ulkoilemassa ja ihastelemassa tuota Auroran puistoa kun tuota lunta nyt sitten lopulta tänne meillekin sateli. Tosin sitä tulikin sitten sen verran, että vähempikin olisi riittänyt, ihan reilusti vähempi.
Harmi vaan, kun aurinkoa ei juurikaan ole ollut näkyvissä. Olisi varmasti upeita kuvia taas tarjolla, jos Noora pääsisi oikein katselemaan valon ja varjojen vaihtelua. Toivottavasti aurinkoisia päiviä on tulossa!
Koiratkin ovat ulkona tietysti viluissaan, vaikka tänäkin aamuna molemmilla oli villapaidat päällä. Tosin aamulla lämpömittari näytti aamulenkille lähtiessä –17.6, joten ei kai se ole ihme, että viluttaa paidoista huolimatta. Kaverit siis viihtyvät sisällä, ja aika pitkälti myös unten mailla.
Portaitten alta kurkisti tällainen ilmestys, unen jäljiltä toinen korvakin nurinpäin.
Piti kuitenkin välillä vähän leikkiäkin ja sitten jäikin huuli somasti rullalle, vai liekö vaan minulle iskemässä silmää?!
Areskin oli fiiliksissä mukana. Ihmetteli ihan hirveästi, että miksi kummassa tuo ihminen vaan istuu tuossa lattialla ja osottelee meitä tuolla mustalla laatikolla!
Kyllähän täällä saa siis pakkasellakin aikansa kulumaan. On noita koiria sen verran hauska katsella, niin paitsi tietysti silloin kun nukkuvat. Onneksi nyt kuitenkin päiväsaikaan nukkuvat aika paljon, että ymmärtävät sitten olla hulinoimatta täällä silloin kun minäkin satun olemaan aamuvuoroissa.
Vaan ei se auta, nyt on varmaan vaan jaksettava ruveta survomaan hirveää määrää vaatetta niskaan ja lähdettävä kohti kauppaa, että saa jossain kohtaa päivää vähän murua rinnan alle. Valtteri soittelikin juuri Ninnun luota, että voisi lähteä minun kanssa kauppaan, jos vaan käyn hakemassa. Aika ovelaa. Ei siis tarvitse sitä vajaata kilometriä kävellä pakkasessa kun äiti käy kiltisti autolla hakemassa. Tosin saanhan minä sitten onneksi ostoskassien kantamisesta vapautuksen tällä kertaa!!
