Eihän tästä tule yhtään mitään, etten saa päivitettyä tätä blogia sitten millään!!
Kerrassaan omituista.
Johtuisiko siitä, että elämä vaan menee niin sellasta kyytiä, että ei ehdi.
Tosin taitaa sekin olla vaan tekosyy.
Mutta minkäs teet, kun ei saa itsestään irti kirjottelemaan, miten meillä aina vaan menee ihan samalla lailla kun ennenkin. Lapset kasvaa ja minä teen töitä.
Nythän meillä on sitten kuitenkin isoja asioita edessä. Valtteri lähtee tammikuussa armeijaan ja se saattaa olla aikamoinen kriisin paikka minulle. Hyvänen aika, olen sitten ihan oikeasti aikuisen ihmisen äiti!! Huh.
Vuodenvaihteessa käynnistyy myös Artun viimeinen lukukausi peruskoulussa, ja keväällä sitten minun kaikki lapseni ovat suorittaneen oppivelvollisuuden.
Pitää vaan toivoa, että myös Arttu löytää itselleen mieluisan jatko-opiskelu paikan.
Minun ura psykiatrisena sairaanhoitajana on jatkunut jo pian 8 kk, alkaa pikkuhiljaa olla välillä sellainen olo, että jotain jostain joskus tajuankin, mutta suurimman osan aikaa olen vielä ihan ulapalla :) Tosin onneksi osastolla on niin mahtava henkilökunta, että eipä tuo paljon menoa ole hidastanut. Viihtynyt olen oikein hyvin, ja ainakin toistaiseksi meinaan alalla pysyä. En tiedä olisiko sitten nuorten parissa mielekkäämpi työskennellä, vai pysynkö aikuisten seassa. Aika näyttää...
Mutta tässä näin pikaisesti jotain... joulun tienoilla pitäisi olla enemmän vapaata, ehkä sitten jaksaisin hetkeksi ihan kunnolla istahtaa ja kirjoitella... ehkä kuvan tai kaksikin laittaa mukaan.
Nyt on jatkettava täällä töissä tätä arkista aherrusta.
Ihanaa syksyä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti