Kumipallo

Meidän taloon on muuttanut kumipallo… tai ehkä se on kengurun ja kumipallon risteytys. Tai ehkäpä se on vain kenguru valepuvussa, joka siis vain esittää kumipalloa.

Kumipallo on musta ja tosi pehmoinen. Tosin tämä versio kumipallosta osaa myös olla toisinaan äänekäs. Se on vartiointi-ominaisuudella varustettu. Kukaan eikä mikään pääse huomaamatta meidän kotiin. Varsinkin kun kumipallon apurina on meidän hypervartija Brandon.

Kumipallo osaa myös olla paikoillaan. Varsinkin iltaisin kun on ulkoiltu ja syöty, kumipallo rakastaa käpertyä kainaloon ja vain olla ja nautiskella illan sinisistä hetkistä… paitsi tietysti jos joku sattuu soittamaan ovikelloa! Silloin tietenkin kumipallo pomppii ovelle ja tiedottaa koko kulmakunnalle, että meidän ovikello soi, jos se vaikka jotenkin muuten olisi jäänyt huomaamatta! Niin ja hypervartija Brandon ilmoittaa mahdollisista tunkeilijoista vähintään yhtä pontevasti! Hypervartija Brandon puhisee ja mölyää myös olemattomille äänille, sellaisella latauksella mihin vain mörkökautta elävä Master of the Universe pystyy.

Kumipallo rakastaa lämpöä. Nämä syksyn kylmät ja märät ulkoilukelit ei vaan innosta. Kumipallo makailisi mieluummin sohvalla, omalla tyynyllään tai ihan kaikista mieluiten peiton alla sängyssä. Kuitenkin kun nyt kumipallon on vaan tultava mukaan lenkille Brandonin ja minun kanssa, yrittää kumipallo mitä erilaisimmin keinoin viestittää eriävää mielipidettään lenkin pituudesta tai suunnasta, varsinkin jos reitti suuntautuu kodista poispäin. Kumipallo osaa tarvittaessa olla myös liikkumaton ja vikistäkin surkeasti. Kumipallo myös yrittää viestittää olevansa täysin liikuntakyvytön esittämällä epäkuntoista.

Brandonin mielestä kumipallo on kiva. Paitsi silloin, kun pallo ei kestä Brandonin hyperaktiivista otetta elämään. Brandon uskoo kyllä kun kumipallo murahtaa… uskoo ainakin pari sekuntia, kunnes taas on mentävä härnäämään, kuten tekisi kuka tahansa hevosen kokoisella Superegolla varustettu kääpiöpinseripoika. Ja varsinkin jos sen egon lisäksi kokee olevansa Maailman Napa. Kumipallolla on uskomattoman pitkä pinna… vaikka toisinaan se pinna on käsittämättömän lyhyt. Mutta se olkoon kumipallolle sallittua, ei ole kaikista helpointa elää HypervartijaSuperego ADHD Brandonin kanssa 24/7. Kumipallo suoriutuu loistavasti pinserilapsenvahdin tehtävästään.

Kumipallon nimi on Ares.

Ares on tammikuussa 4 vuotta täyttävä leikattu kääpiöpinseri poika, joka siis muutti meille 19.11.2011.

Niin ja on se Brandonkin joskus pysähdyksissä.

Hupsis…

Siis kohtahan alkaa jo koulut. Ihan parin päivän päästä! Johonkin tämäkin kesä meni. Saisikohan jostain hankituksi sellaisen laitteen joka edes pikkuisen hidastaisi tätä ajan kulua. Mukava nimittäin olisi itsekin pysyä kärryillä missä mennään

Nytkään minulla ei kyllä ole aikaa hukattavana tähän koneelle istumiseen, mutta pari sanaa ehdin naputtelemaan, kun kiirettä pidän! Piakkoin nimittäin on lähdön aika Wiskyn pentuetapaamiseen Ailan luo. Mukava päivä siis tulossa Lupasin vielä lapsille tehdä “aamupalaksi” pekonia ja munia, mutta eipä täällä ole hereillä vielä kun yksi lapsista, joka kylläkin malttamattomana odottelee herkkuja. Pitää poikia ruveta kohta hätistelemään ylös sängyistä. Saattaa olla aikamoinen shokki taas opetella heräilemään kouluun!

Meillä on kerrankin tapahtunut paljon asioita!

Suurin muutos on tietenkin se, että minä olen töissä. Aloitin pari viikkoa sitten siellä Lastenklinikalla. Hommat ovat sujuneet senkin puitteissa vauhdikkaasti. Heti kättelyssä kävi ilmi, että en millään muotoa kykene käymään tekemässä täyttä työpäivää niin hirmuisen kaukana. Lähden joka ikinen aamu kotoa vähän ennen seitsemää aamulla ja kotiin tulen vasta viiden aikaan. Sen verran pitkästi ottaa työmatkat, että 8 tunnin työpäivä venyy 10 tunnin poissaoloksi kotoa. Eipä siinä muuten olisi ehkä mitään, mutta kun sitten niihin muutamaan tuntiin pitäisi ehtiä tehdä kaikki kotihomma, ja viettää aikaa lapsienkin kanssa.

Ilmoitin siis pomolle jo heti toisen viikon alussa, että nou kän duu. Ja ovat olleet ihanan joustavia. Kolme viikkoa vielä puserran tuota täyttä päivää ja sitten hommat siirtyy 50% työajalle. Kokoajan tässä samalla minulle etsitään mahdollista sijoituspaikkaa Jorvista, että pääsisin sitten vielä takaisin tänne omille nurkille.

Puolikas työaika kun tietenkin tarkoittaa puolikasta palkkaa, aloitan toisen puolikkaan verran pieneläinhoitajana tutulla eläinlääkärillä Minähän olen nyt vihdoin ja viimein hakenut itselleni sen y-tunnuksen ja eläinlääkärilläkin olen töissä “yrittäjänä”. Samalla minulla on aikaa ottaa vastaan omia asiakkaitani. Monta rautaa on siis tulessa ja pitkästä aikaa on tunne siitä, että hommat alkaa luistamaan minulle mieleisellä tavalla!! Nyt menee tietysti paljon ainakin ajatteluenergiaa siihen, miten saan kaiken toimimaan tuon minun oman yrityksen tiimoilta. Pitää miettiä kaikki vakuutukset, eläkkeet, verot sun muut. Mutta pysyypä mieli virkeänä, kun on paljon kaikkea ajateltavaa!!

On kyllä sitten surullistakin kerrottavaa…  

Kesän alussa Lilli alkoi käyttäytymään oudosti. Oli pelokas ja muutenkin sen oloinen, että kaikki ei ole hyvin. Lopulta tilanne oli jo sen verran hankala, että menimme eläinlääkäriin. Fyysisesti Lilli oli loisto kunnossa, lihaksikas ja muutenkin timmi, mutta henkisesti aivan raunio. Lilli oli niin peloissaan, että eläinlääkärikin totesi sen olevan aivan paniikissa koko ajan. Aloitimme lääkityksen, jonka piti rauhoittaa Lillin oloa.

Tarkoituksena oli, että Lilli saisi lääkkeestä avun, että se saisi “hermonsa kasaan” uudelleen ja voisimme jatkaa elämää entiseen malliin. Lääke vain ei tehonnut. Lillin pelkotilat pysyivät ennallaan lääkityksestä huolimatta ja sen lisäksi Lilli rupesi vetäytymään omiin oloihinsa. Rakon hallintakin alkoi huonontua, pissaa tippui lattialle Lillin kävellessä, ja myös peti oli jatkuvasti märkänä. Kotona se nyhjötteli vain nurkissa tai linnoittautui häkkiinsä. Ulkona ei halunnut käydä enää ollenkaan. Lenkeillä jokaisessa risteyksessä yritti kiskoa kotiinpäin. Tarmonkin kanssa tuli riitaa harva se päivä, Tarmo kun ei ymmärtänyt miksi Lilli käyttäytyy niin oudosti. Välillä kun riehaantui aivan sekopäisesti.

Lääkitystä muutettiin, aloitimme lääkkeen, jonka olisi ehdottomasti pitänyt auttaa… Mutta ei. Lopulta Lillille alkoi tulla ajoittain lihasten vapinoita. Tuttujen ihmisten tunnistaminenkin oli hankalaa ja kesti välillä tosi pitkään, ennen kun Lilli yleensä hoksasi, että joku voisi olla tuttu, tai että Lillille yleensä puhuttiin tai sitä kutsuttiin. Näkyvin ongelma oli se, että Lilli jäi “jumiin” joihinkin toimintoihin, varsinkin nuolemiseen. Nuoleminen vain oli sitä, että Lilli istui nurkassa ja lipoi “ilmaa”, siis ihan niin kuin olisi vaan muistanut, että näin nuollaan ja jäänyt jumiin tekemään sitä. Vaikea selittää. Kuvasin sitä videollekin, mutta  sattuneesta syystä en sitä laita tänne… surullista katsottavaa…

Lopulta minun oli tehtävä raskas päätös… En voinut kuvitellakaan uskaltavani jättää Lilliä päivisin yksin lasten kanssa. Eläinlääkärikin kun oli varoittanut minua jo aikaisemmin, että en saisi pitää Lilliä enää ilman minun läsnäoloa lasten kanssa. Muutama turhan kova nipistys hampailla kun oli jo koettukin… Niinpä minun oli pakko tehdä ratkaisu ja päästää Lilli pois.

Viimeiselle matkalleen Lilli lähti 31.7. jolloin lääkäri vielä viimeisessä tutkimuksessa totesi, että Lilli oli neurologisesti todella vakavasti ja parantumattomasti sairas.

Kaipaamme Lilliä

Loma loppuu!!!

Tosin siis ei ihan vielä   Kyllähän tässä vielä saa lomailla tämän kuukauden, mutta sitten alkaa elokuun alussa hirmuinen töiden paiskonta! Minähän yritin päästä tuohon Jorviin töihin, mutta eivät kutaleet minua sinne valinneet! Tosin olin kuulemma kuitenkin niin hyvä ehdokas, että halusivat tarjota minulle töitä joka tapauksessa, ja niinhän minä sitten suostuin!

Aloitan siis elokuussa Lastenklinikan silmäpolilla. Nimike tulee kai olemaan vastaanottohoitaja, vaikka taidan olla lastenhoitajan sijainen, joka tekee osastonsihteerin hommia Ainut ehdottoman huono puoli asiassa on tietenkin työmatka. Bussilla kun ottaa körötellä melkein 45 min suuntaansa, ja molemmissa päissä on vielä lyhyet kävelymatkat. Ihan jos olen tosi rehellinen silläkin uhalla, että joku tuleva työkaveri tai vaikka pomo erehtyy jossain kohtaa lukemaan tätä tekstiä, niin myönnän, että työnhaku jatkuu koko ajan sen vuoksi, että haluaisin työllistyä johonkin tähän lähemmäs.

Onhan se näiden lasten kanssa kurjaa, että minun 8 tunnin työpäivä venyy 10 tunnin mittaiseksi kotoa poissa oloksi, kun matkat lasketaan päälle. On lapsilla oleminen keskenään joka ikinen arkipäivä

Minähän aina kuitenkin ajattelen, että asioilla on tapana järjestyä, joten nytkin lujasti uskon siihen, että nytkin kaikki lopulta lutviutuu parhain päin!

Kesäkin on ehtinyt jo vaikka kuinka pitkälle. Miten kummassa tämä aika aina onnistuu yllättämään ohitse vilistämisellään. Vastahan lomat lapsillakin alkoivat ja tänään järkytin Nooraa kertomalla, että koulut alkaa ensi kuussa! Hyvä ettei typykkä tippunut tuolilta Tosin minun lomahan se ensin ehtii loppumaan, että niin kävi pilkka omaan nilkkaan.

Valtterin rippijuhlatkin tuli vietettyä. Aika hommahan noissa järjestelyissä oli, mutta kaikki meni oikein mallikkaasti. Mukavaa oli ja syömistä riitti niin, että ei yksikään syömälaji päässyt loppumaan kesken. Aluksi olinkin ihan ihmeissäni ruoan määrästä, joka jäi syömättä. Jääkaappi oli niin täyteen ahdettu, että hyvä kun ovi mahtui kiinni. Mutta seuraavana aamuna (lue:päivänä) kun Valtteri ja pari kaveria oli herännyt yön telttailuretkeltä, tulivat meille aamupalalle ja kas… jääkaappi ei ollut ollenkaan enää niin täysi

Mukavaa oli kyllä juhlissa, kun talo oli porukkaa pullollaan. Sääkin oli mitä loistavin, vähän viileämpää ja pilvistä, mutta ei satanut. Kaikki oli siis aivan kun tilauksesta parhain päin. Ihanaa oli nähdä Kajaanin mummoa ja ukkiakin pitkästä aikaa!!

Eipä äiti voisi enempää ylpeä lapsestaan olla!

Niin komeaksi, pitkäksi ja fiksuksi on lapsi kasvanut, että joskus sitä ihan itsekin ihmettelee miten tuommoisen on saanut aikaiseksi!

 

Ruusujakin tuli syli kaupalla, kiitokset vain kaikille onnittelijoille!

Parin vuoden päästä sitten on taas koko homma edessä, kun seuraava lapsi astelee alba päällä kirkon käytävää. Voin jo nyt vain kuvitella miten nopeasti sekin on edessä!

Onpa nyt sitten jo kokemusta juhlinnasta, joten innolla Nooran ja Artun rippijuhlia odottelen! Toivottavasti säät hellii silloinkin!

 

Valtteri ja paikalla olleet kummit. Kuvasta puuttuvat Tim ja sylikummi Cidu, joka ei paikalle ikävä kyllä päässyt.

Nikkekin oli serkkuansa juhlimassa!

Juhlien jälkeen minullakin on mennyt toipuessa. On ollut lapa ja kainalo niin kipeänä kaiken sen ahertamisen jälkeen. Lapsetkin ovat saaneet nauraa minulle oikein kunnolla, kun on tullut tehtyä vähän jos minkälaista mokan-poikasta. Onneksi sentään silloin kun unohdin hellan levyn päälle, lapset olivat “siivoamassa” minun jälkiä ja sammuttivat levyn, ennen kun mitään ehti tapahtua. Naapuritkin saivat toilailuista osansa, kun menin hakemaan Tiinaa eläinlääkäri reissulle tuntia liian aikaisin

Eläinlääkäriin kun mentiin heti ensimmäisenä arkipäivänä juhlien jälkeen. Lillihän on tässä parin viikon sisällä muuttunut kokoajan onnettomammaksi ja onnettomammaksi. Ressukka on joka päivä kehittänyt jotain uusia asioita, mitä pelätä. Nyt listalla on jo tukan leikkuukone, sähkövatkain, helikopteri, lentokone ja suihkupullo. Vanhat tutut imuri ja varsinkin porakone, ovat päässeet pelottavuudessa jo uusiin sfääreihin. Viime maanantaina tilanne sitten lopulta paheni niin, että kaiken sen tärinän, vapinan ja piilossa oleilun lisäksi alkoi lattialle ilmestyä pissa tippoja.

Olin ihan varma, että kaiken näiden juttujen takana onkin “vain” pissatulehdus ja antibiooteilla homma korjaantuisi, mutta niinpä ei sitten ollutkaan. Pissanäyte oli täysin puhdas, eikä siis mitään fyysistä syytä keksitty tälle hysteeriselle panikoimiselle.

Ei ole olemisessa hurraamista, kun aina kun kuuluu joku isompi ääni, Lilli ahtautuu johonkin mahdollisimman pieneen nurkkaan ja tärisee siellä… ihan joka päivä…Ressukka.

Nyt siis diagnoosiksi tuli paniikkihäiriö ja Lilli on kuukauden verran rauhoittavalla lääkityksellä. Sen jälkeen katsotaan miten elämä sujuu. Noita rauhoittavia kun ei eläimet voi jatkuvasti syödä olisi toivottavaa, että tämän kuukauden jälkeen Lilli pärjäisi niin hyvin, että lääkettä tarvitsisi vain silloin, kun tietää, että on tapahtumassa jotain. Niin kuin esimerkiksi uuden vuoden ilotulitukset. Saa nähdä miten käy. Jos lääkkeet ei tehoa on keinot aika vähissä auttaa.

Pidämme siis Lillille peukkuja, että se tuosta tokenee, vaikka vielä ei lääkkeillä huomattavaa eroa mihinkään ole tullutkaan, mutta vastahan ne on aloitettukin.

Kello taas näyttää tuhatta ja miljoonaa. Olisi jo aika käydä nukkumaan. Nyt vaan tulee valvottua luvattoman myöhään, kun ei ollenkaan tee mieli mennä tuonne tajuttoman kuumalle parvelle pyörimään… Vaikka ovi on auki täällä on vieläkin karmaisevan kuuma, lämpöasteita ulkona vielä 24!!

Hyvää yötä nyt kuitenkin!

Ps. Vaarille oikein hyvää syntymäpäivää!