Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lomailua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lomailua. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Loma loppuu!!!

Tulin olleeksi lomalla. Ja niin kuin kaikki hyvä, niin tämäkin loppuu aikanaan. Tällä kertaa, kuten kai rehellisesti sanottuna aina, loma tuli todella tarpeeseen. Olin aivan totaalisen uupunut ja väsynyt, että aluksi mietin loman menevän varmaan vaan laiskotellessa. Vaan eipäs mennytkään.

Ennen pakkasten ja lumen tuloa ehdin käydä muutaman kerran juoksulenkillä, olen käynyt uimassa useamman kerran, ulkoillut ja saanut hommia täällä kotonakin tehtyä, niin ettei voi olla kuin tyytyväinen. Olen nukkunut hyvin, tehnyt käsitöitä ja nautiskellut kiireettömästä elämisen tahdista.

Vaan niin se vaan on, että huomenna se arki koittaa. Töihin on reippailtava iltavuoroon ja sitten heti onkin kolme yövuoroa, että uupumus ja rytmittömyys on taattua heti ensimmäisen viikon jälkeen. Ei sillä että valittaisin. Itsehän olen urani valinnut.

Mieltä piristää kuitenkin se, että valoa kohti ollaan menossa. Päivän pidentymisen huomaa jo. Tässä ajan suunnattoman nopeassa kulumisessa kun on sekin hyvä puoli, että tämä vuoden pimeä vaihekin tuntuu kestävän vuosi vuodelta vähemmän aikaa. Kunhan sitten kesän lämmössä ajankulu vähän hidastuisi.

Liekö tässä vihdoin ollaan vanhaksi tulossa, kun sitä lämpöä jotenkin eri tavalla kaipaa. Olenpa haaveillut ihan jopa etelän lomasta, jota en koskaan aikaisemmin olisi voinut edes kuvitella haluavani. No kuten sanottu, meidän reissukassa, kuten myös monen muunkin asian kassa olla möllöttää tuolla parkkipaikalla, enkä ainakaan ihan heti suostu olemaan asiasta pahalla mielellä. Kyllä niitä reissuja ehtii tehdä myöhemminkin. Juuri nyt nautin siitä, ettei bussipysäkeillä tarvitse olla jäätymässä jos jonnekin haluaa mennä.

Brandon 6 kk

Brandonkin ehti tässä lomailun tiimellyksessä saavuttaa 6 kk rajapyykin. Tämä kuva ehkä tiivistää juuri Brandonkin sisimmän olemuksen. Riiviö, mikä riiviö!

torstai 19. elokuuta 2010

Elokuista elvistelyä

Niinhän se loma alkoi lopulta minullakin. Itse asiassa se kyllä alkoi jo 2.8, mutta olevinaan on ollut tässä sen verran touhua ja puuhaa, että ei ole ehtinyt kirjoitella. happy0191 Lomahan alkoi yövuoroista, joten muutamat ensimmäiset päivät olin pihalla kun pihakeinu, kun öitä tuli kuitenkin tehtyä kuusi. Vuorokausirytmi oli ihan sekaisin, mutta siitä se sitten pikkuhiljaa asettui lomarytmiin. happy

Parin päivän vetelehtimisen jälkeen käytiin Sonjan, Matin ja Niken kanssa Huimalassa. Varsin huvittavaa on se, että siellä me aikuiset paineltiin niska limassa ja polvet naarmuilla pitkin kaiken maailman kiemuroita, välillä melkein lasta mukana raahaten… Mutta hauskaa oli! Nikelläkin, muutamasta erimielisyydestä huolimatta, kun lopulta se mutkien takaa se oikea liukumäkikin löytyi! Ja pallomeressäkin oli hauskaa!

 Nikke ja monta palloa

Heti ensimmäisen lomaviikon lopuksi lähdettiin naapurin Tiinan, Valtterin, Ninnun, Jassen ja Ronjan kanssa vierailemaan läntisessä naapurissa. Risteily meni todella hyvin ja mukavaa oli. Kamera jäi kuitenkin tietenkin kotiin, joten mitään sen kummempaa todistusaineistoa reissusta ei ole. Tietysti kännykällä olisi voinut jotain kuvata, mutta eipä se tietenkään tullut mieleen silloin confused0006 Täytyy vain muistella niitä mielikuvia, mitä ajatuksiin on tallentunut reissulta! Ilmatkin suosivat meitä reissaajia, ja olimme autuaan tietämättömiä siitä hirveästä ukkosmyräkästä, mikä täällä meidän lähtömme jälkeen oli myllertänyt. Onneksi kotona kaikki oli kunnossa!

Ruotsista palattua ehdin tässä kotona muutaman päivän elpymään ja vähän näitä kotihommiakin puuhailemaan, kunnes sitten taas starttasimme matkalle. Tällä kertaa päivän reissulle Tallinnaan Nooran ja Artun kanssa. Matka meni hyvin ja mukavaa oli, vaikka Artulle nousikin kuume lähtöä edeltävänä iltana. Silti hyvin lääkittynä Arttukin nautti matkasta ja pienien päiväunien voimin jaksoi hienosti. Noora oli matkalla hovivalokuvaaja, ja kyllä neiti loistavia kuvia ottaakin. Nämä otokset on yhteistyötä; minä osoittelin, että mitä kuvaan haluan ja Noora hoiteli toteutuspuolen!

Vanhaa kaupunkia Eri tyylejä rintarinnan

   Ravintola           Kahvila

Ihan ensimmäisenä pysähdyimme puistoon, jossa Noora ja Arttu olisi saanut aikaa kulumaan enemmänkin!

   Arttu tasapainoilee          Noora rentoutuu :)

   Pyörivä kuppi          Rentoa...

Laivallakin kuvia otettiin. Nämä kuvat taisivat tulla otetuiksi jo menomatkalla, mutta väliäkös tuolla. Tälläkin reissulla sää oli meidän puolella! Lämmintä oli, mutta ei enää sitä läkähdyttävän kuumaa, mitä tämä kesä on tarjoillut enemmän kuin ehkä olisi ollut tarpeen!

Helsinki         Äidin Fivefingersit valloittamassa maailmaa :)

Laivassa lapsia nauratti hytin WC. Minä kun otin meille hytin ihan sen vuoksi, että on joku paikka missä lepäillä. Artun vuoksi olikin tosi hyvä, että hytti oli, vaikka kyllä Noorakin oli aamupalan jälkeen sen verran voipunut, että pienet unet maistui molemmille! Vessassa tosiaan oli suihkun ja pöntön sijainti toisiinsa nähden hiukan hilpeyttä herättävää!

Suihku-WC

Ja tässä reissaajat:

   Arttu                 Noora

Äiti

Minulla olisi tässä vielä viikko lomaa jäljellä. Työmaa kutsuu 27.8 ja siitä eteenpäin reilu kaksi viikkoa työpisteenä Lastenklinikka Helsingissä. Onhan tässä vielä onneksi vapaita jäljellä ja jotain mukavaa ohjelmaakin tiedossa. Lauantaina olisi tarkoitus lähteä vierailemaan Sea Worldissä. Mukava päivä siis tiedossa.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Loma loppuu!!!

Tosin siis ei ihan vielä happy0023  Kyllähän tässä vielä saa lomailla tämän kuukauden, mutta sitten alkaa elokuun alussa hirmuinen töiden paiskonta! Minähän yritin päästä tuohon Jorviin töihin, mutta eivät kutaleet minua sinne valinneet! Tosin olin kuulemma kuitenkin niin hyvä ehdokas, että halusivat tarjota minulle töitä joka tapauksessa, ja niinhän minä sitten suostuin!

Aloitan siis elokuussa Lastenklinikan silmäpolilla. Nimike tulee kai olemaan vastaanottohoitaja, vaikka taidan olla lastenhoitajan sijainen, joka tekee osastonsihteerin hommia happy0178 Ainut ehdottoman huono puoli asiassa on tietenkin työmatka. Bussilla kun ottaa körötellä melkein 45 min suuntaansa, ja molemmissa päissä on vielä lyhyet kävelymatkat. Ihan jos olen tosi rehellinen silläkin uhalla, että joku tuleva työkaveri tai vaikka pomo erehtyy jossain kohtaa lukemaan tätä tekstiä, niin myönnän, että työnhaku jatkuu koko ajan sen vuoksi, että haluaisin työllistyä johonkin tähän lähemmäs.

Onhan se näiden lasten kanssa kurjaa, että minun 8 tunnin työpäivä venyy 10 tunnin mittaiseksi kotoa poissa oloksi, kun matkat lasketaan päälle. On lapsilla oleminen keskenään joka ikinen arkipäivä sad0149

Minähän aina kuitenkin ajattelen, että asioilla on tapana järjestyä, joten nytkin lujasti uskon siihen, että nytkin kaikki lopulta lutviutuu parhain päin!

Kesäkin on ehtinyt jo vaikka kuinka pitkälle. Miten kummassa tämä aika aina onnistuu yllättämään ohitse vilistämisellään. Vastahan lomat lapsillakin alkoivat ja tänään järkytin Nooraa kertomalla, että koulut alkaa ensi kuussa! Hyvä ettei typykkä tippunut tuolilta innocent0009 Tosin minun lomahan se ensin ehtii loppumaan, että niin kävi pilkka omaan nilkkaan.

Valtterin rippijuhlatkin tuli vietettyä. Aika hommahan noissa järjestelyissä oli, mutta kaikki meni oikein mallikkaasti. Mukavaa oli ja syömistä riitti niin, että ei yksikään syömälaji päässyt loppumaan kesken. Aluksi olinkin ihan ihmeissäni ruoan määrästä, joka jäi syömättä. Jääkaappi oli niin täyteen ahdettu, että hyvä kun ovi mahtui kiinni. Mutta seuraavana aamuna (lue:päivänä) kun Valtteri ja pari kaveria oli herännyt yön telttailuretkeltä, tulivat meille aamupalalle ja kas… jääkaappi ei ollut ollenkaan enää niin täysi tongue0012

Mukavaa oli kyllä juhlissa, kun talo oli porukkaa pullollaan. Sääkin oli mitä loistavin, vähän viileämpää ja pilvistä, mutta ei satanut. Kaikki oli siis aivan kun tilauksesta parhain päin. Ihanaa oli nähdä Kajaanin mummoa ja ukkiakin pitkästä aikaa!!

Äiti ja poika

Eipä äiti voisi enempää ylpeä lapsestaan olla!

Niin komeaksi, pitkäksi ja fiksuksi on lapsi kasvanut, että joskus sitä ihan itsekin ihmettelee miten tuommoisen on saanut aikaiseksi!

 

Konfirmoitu

Ruusujakin tuli syli kaupalla, kiitokset vain kaikille onnittelijoille!

Parin vuoden päästä sitten on taas koko homma edessä, kun seuraava lapsi astelee alba päällä kirkon käytävää. Voin jo nyt vain kuvitella miten nopeasti sekin on edessä!

Onpa nyt sitten jo kokemusta juhlinnasta, joten innolla Nooran ja Artun rippijuhlia odottelen! Toivottavasti säät hellii silloinkin!

Valtteri ja paikalla olleet kummit 

Valtteri ja paikalla olleet kummit. Kuvasta puuttuvat Tim ja sylikummi Cidu, joka ei paikalle ikävä kyllä päässyt.

Sonja ja Nikke

Nikkekin oli serkkuansa juhlimassa!

Juhlien jälkeen minullakin on mennyt toipuessa. On ollut lapa ja kainalo niin kipeänä kaiken sen ahertamisen jälkeen. Lapsetkin ovat saaneet nauraa minulle oikein kunnolla, kun on tullut tehtyä vähän jos minkälaista mokan-poikasta. Onneksi sentään silloin kun unohdin hellan levyn päälle, lapset olivat “siivoamassa” minun jälkiä ja sammuttivat levyn, ennen kun mitään ehti tapahtua. Naapuritkin saivat toilailuista osansa, kun menin hakemaan Tiinaa eläinlääkäri reissulle tuntia liian aikaisin ashamed0005

Eläinlääkäriin kun mentiin heti ensimmäisenä arkipäivänä juhlien jälkeen. Lillihän on tässä parin viikon sisällä muuttunut kokoajan onnettomammaksi ja onnettomammaksi. Ressukka on joka päivä kehittänyt jotain uusia asioita, mitä pelätä. Nyt listalla on jo tukan leikkuukone, sähkövatkain, helikopteri, lentokone ja suihkupullo. Vanhat tutut imuri ja varsinkin porakone, ovat päässeet pelottavuudessa jo uusiin sfääreihin. Viime maanantaina tilanne sitten lopulta paheni niin, että kaiken sen tärinän, vapinan ja piilossa oleilun lisäksi alkoi lattialle ilmestyä pissa tippoja.

Olin ihan varma, että kaiken näiden juttujen takana onkin “vain” pissatulehdus ja antibiooteilla homma korjaantuisi, mutta niinpä ei sitten ollutkaan. Pissanäyte oli täysin puhdas, eikä siis mitään fyysistä syytä keksitty tälle hysteeriselle panikoimiselle.

Lilli piilossa

Ei ole olemisessa hurraamista, kun aina kun kuuluu joku isompi ääni, Lilli ahtautuu johonkin mahdollisimman pieneen nurkkaan ja tärisee siellä… ihan joka päivä…Ressukka.

Nyt siis diagnoosiksi tuli paniikkihäiriö ja Lilli on kuukauden verran rauhoittavalla lääkityksellä. Sen jälkeen katsotaan miten elämä sujuu. Noita rauhoittavia kun ei eläimet voi jatkuvasti syödä olisi toivottavaa, että tämän kuukauden jälkeen Lilli pärjäisi niin hyvin, että lääkettä tarvitsisi vain silloin, kun tietää, että on tapahtumassa jotain. Niin kuin esimerkiksi uuden vuoden ilotulitukset. Saa nähdä miten käy. Jos lääkkeet ei tehoa on keinot aika vähissä auttaa.

Pidämme siis Lillille peukkuja, että se tuosta tokenee, vaikka vielä ei lääkkeillä huomattavaa eroa mihinkään ole tullutkaan, mutta vastahan ne on aloitettukin.

Kello taas näyttää tuhatta ja miljoonaa. Olisi jo aika käydä nukkumaan. Nyt vaan tulee valvottua luvattoman myöhään, kun ei ollenkaan tee mieli mennä tuonne tajuttoman kuumalle parvelle pyörimään… Vaikka ovi on auki täällä on vieläkin karmaisevan kuuma, lämpöasteita ulkona vielä 24!!

Hyvää yötä nyt kuitenkin!

Ps. Vaarille oikein hyvää syntymäpäivää!