Niinpä… siltä se tuntuu, vaikka toki onhan niitä vapaitakin joskus. Nyt vaan tuo töiden osuus jotenkin tuntuu siltä päällimmäiseltä ajatukselta. Ehkäpä siksikin kun vapailla kotona tulee oltua jotenkin niin uuvuksissa, ettei oikein tule tehtyäkään mitään.
Siihen pitäisi ehdottomasti saada muutosta aikaan.
Olenpa jopa tullut ajatelleeksi, onko ilmassa näin “vanhoilla päivillä” jotain syysmasennuksen oiretta, vai miksi sitä onkaan niin kovin vetämätön? Vai onko kyseessä vain sellainen 10 vuoden jälkeen “hengen vetäminen” kun joka päivä ei esim enää tarvitse imuroida? Vai se, että olen elämässä päässyt siihen pisteeseen, että juuri nyt ei ole mielessä mitään sen kummempaa tavoitetta?
Se, että on koti ja nyt se autokin… ja vakituinen työpaikka ja hyvinkin vakiintunut elämäntilanne… aiheuttaako se sen, että kuljen kuin säästöliekillä? “Hiljaa hyvä tulee?”
Miinustakin tähän tilanteeseen mahtuu, tietenkin. Kun ei jaksa, eikä huvita, ei tule harrastetuksi tarpeeksi liikuntaa, mikäs se mukavampaa kuin pesiä sohvannurkassa ja… syödä? Vaaka kertoilee sellaisia lukemia, että pian olisi aika saada jotain kipinää elämään. Vaan onko herkkujen voittanutta?
Toki kyllähän tässä nyt on muutama kuukausi jo pitänyt olematonta liikkumista lisätäkin, asuuhan meillä nykyään turboahdettu sähköjänis. Sen kanssa voisi liikkua niin paljon kun jaksaa, mutta onhan nyt niin kovin pimeää… ja on satanutkin ihan kamalasti… niin ja se ainainen töissä olo. Huh.
On tässä kyllä puolensakin. Enpä muista milloin viimeksi minun elämässäni olisi ollut vaihe, milloin minun ei tarvitse olla selviämässä jostain vastoinkäymisestä ja mutkassa matkassa. Onhan tämä tällainen tasapaksu arkinen oleminen tavallaan ihan mukavaakin, varsinkin jos se oikein oivaltaisi. Ehkäpä minäkin sen jonain päivänä opin. Ja sitten muuten nautiskelenkin ihan täysin rinnoin!
Ja onhan tässä aivan ihanaa sekin, että on palannut entiseen näissä koira-asioissa. Kyllä se vaan on niin, että tuollainen ylienerginen jukuripää on enemmän minun koira kun lauhkea ja hitaanpuoleinen collie. Vaikka kaikki minun nahkat ihania koiria olivatkin.
Vasemmalla Brandon 5,5 vko.
Oikean puoleisessa kuvassa Brandon Nooran sylissä, kun oltiin enimmäistä kertaa pentuja katsomassa.
Niin ja se auto…
Minähän ostin kesällä Fiat Stilo farmarin. Hyvä auto, hieno auto, paitsi että se oli aina rikki. Niinpä kun se hermo menee, niin se menee ja ostaa paukautin itselleni ihan uuden auton. Ehkä seuraavat 6 vuotta varsinkin laskujen maksu päivänä ohuesti harmittaa, mutta kyllä se vaan on mukavaa ihan uudella autolla ajella.
Ihan niin pitkälle tässä auto-onnessa en ole päässyt, että olisin kuvannut ihan sen mun oman auton, mutta tuossa kuvassa ihan samanlainen olla möllöttää. Värikin täsmää. Tuota typykkää siinä edessä ei sitten kuitenkaan ole… Auto siis on Kia Venga ja on kyllä ihan niin minun auto kun olla ja voi!
Nyt sitten pitäisi hetkeksi rynnätä tuonne vaaka-asentoon. Yllättäen olen menossa tänään vielä… töihin. Öinen Jorvi kutsuu. Toivottavasti kaksi seuraavaa yötä kaikki espoolaiset ja lähikuntien lapset nukkuvat terveinä omissa sängyissään eivätkä tule meitä viihdyttämään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti