11.7.2007 – 3.7.2011
Yllättäen… aivan liian aikaisin.
tuli aika raskaiden päätösten,
saattaa sut huomaan enkelten,
nyt saat juosta seuraten heitä,
ei kipu enää elämääsi peitä,
suru on suuri lohduton,
mut tiedän sun hyvä olla nyt on..
Elämä täällä Kylänportissa huitelee ihan omia uomiaan. Kyyti on välillä kun vuoristoradassa, sen verran tunteet, tapahtumat ja olotilat vaihtelee.
Hengissä kuitenkin selvitään ja meidän pieni perheemme tuntuu näin äidin näkökulmasta hitsautuvan vieläkin tiiviimmäksi… päällimmäisenä tuntuu aina nousevan tunne siitä, että omista pidetään huoli… Ja mikäs sen hienompaa, juuri niinhän sen täytyykin olla!!!
Elämä kaikesta huolimatta tarjoaa paljon sitä kaunista ja hyvää. Nooran ikuistamana sitä ihailtavaksi meille kaikille.
Nyt ei voi antaa enää tuon jouluisen päivityksen olla tuorein kuuluminen meidän perheestä!
Kevät tuli niin kohisten, ettei tässä oikein ole tainnut vielä tajutakaan, että lumet, jota siis oli vielä ihan pari viikkoa sitten harmiksi asti, on sulaneet ihan kokonaan! Vielä joissain kohdin, missä lunta oli kasoittain on pieniä rippeitä jäljellä, mutta yleisilme on jo täysin lumeton!! Ihanaa!!
Meillä kevät on lähtenyt käyntiin mainiosti. Ollaan oltu terveinä, mitä nyt ihan jotain pientä kuumetta ja yskää on ollut ja Äidin astma on meinannut tehdä tepposet useammankin kerran. Ollaan menty kun tuulispäät arjen kiemuroissa ja siinäpä bloginkin päivitykset on vauhdissa unohtuneet.
Nyt minä onneksi olen lomalla! Säät on olleet niin ihanat ja lämpimät, että tuntuu siltä kuin olisikin jo ihan oikeasti kesälomalla, vaikka nämä lomapäivät ovatkin vielä viime vuoden puolelta perittyjä, että kai sitä ollaan talvilomalla noin niin kuin oikeasti.
Nyt on takapihan kuitenkin saanut laitettua kuntoon kalusteita ja vesiallasta myöten. Shortsit on kaivettu vaatekaapin perukoilta ja talvikengät on viety varastoon odottamaan toivottavasti lauhempaa ja vähälumisempaa ensi talvea.
Lapsilla alkaa viimeinen rypistys ennen kesälomia kun pian käynnistyy viimeinen kuukausi ennen kesälaitumille pääsyä. Kaikki siis mallillaan!!
Tarkoitus on ollut lähteä ulkoiluttamaan kameraa, että saisi keväisiä kuvia tänne laitettua, mutta eipä tässä ihan sinne asti ole vielä ehtinyt. Tässä kotona on ollut vielä loman alkuun sen verran puuhaa, että kamera on saanut olla rauhassa. Mutta kyllä minä vielä tässä loma aikana ehdin! Lomaa on jäljellä vielä kaksi viikkoa!!
Niin se taas alkaa olla joulu käsillä. Tänä vuonna on järjestelytkin jääneet viimetinkaan, kun on ollut tässä vähän tätä kaikkea muuta.
Sentään adventtina laitettiin ne muutamat joulukoristeet esille ja kranssi viritettiin oveen, kuten myös kuistille asennettiin jouluvalot, kuten aina joka vuoksi tehdään. Muuten sitten ollaankin menty ihan omalla painollaan.
Töissä on ollut kiirettä vaihtelevasti ja lupasinkin itselleni, että nyt vaan katsellaan ja ihmetellään. Totutellaan kolmivuorotyöhön ja hoidetaan vain ihan pakolliset asiat. Ja hyvinhän tämä on mennyt kokonaisuudessaan. Pientä hakemista rutiineissa tietysti on kun lastenkin on pitänyt opetella taas tulemaan toimeen useasti ihan omillaan, mutta mistäpä nuo minun loistavat lapset eivät selviytyisi! Minun yövuorotkin ovat sujuneet hyvin, mitä nyt meinaa nukkumaanmeno aika vähän venyä, mutta omissa nahoissaan ovat väsymyksensä tunteneet.
Tämä syksy on minulla itselläni ollut yhtä vuoristorataa. Vuosia kestänyt, läheinen ystävyyssuhde päättyi hyvin ikävissä merkeissä ja kivutkin löysivät tiensä takaisin. Monta murhetta tuli taas kannettavaksi samalla kertaa, mutta niin sitä vaan on taas eteenpäin rämmitty ja asiat alkavat pikkuhiljaa helpottamaan. Kivut ovat väistyneet ja keskustelut osa-aika eläkkeen mahdollisuudesta on voitu haudata kokonaan. Nyt olen jo 1,5 viikkoa pystynyt nukkumaankin ilman kipulääkkeitä. Elämä siis voittaa. Juoksemassakin ehdin taas ruveta käymään ennen kun nuo pakkaset tulivat. Astmaatikon keuhkot ei meinaa tykätä kovin kylmästä, mutta hienosti silti on pärjätty!
Eilen minulla onneksi alkoi loma, saan nauttia joulun ajasta rauhassa kotona lasten kanssa. Sonjalla on joulumieli hyrissyt jo marraskuusta lähtien ja niinpä minullakin on pakastimessa jo niin porkkana-, lanttu- kuin bataattilaatikkoakin. Ensi viikolla minä sitten pyöräyttelen pasteijat meidän molempien huusholleihin ja paistan kinkun, niin siinäpä se alkaa olla. Tietysti lahjaostokset ja kaikkea muuta pientä puuhaa on jäljellä tehtäväksi ennen perjantaita, mutta mieli on onneksi hyvin levollinen ja rauhallinen tämän uskomattoman raskaan syksyn jäljiltä. Olo on lähinnä kuin olisi vihdoin tulossa kotiin pitkän ja raskaan matkan jälkeen.
Noora lähti tänään ulkoilemaan kameran kanssa. Tässä kokoelma lumisia maisemia!
Onneksi myös Nikke on käynyt Mimmulassa kyläilemässä!
Oikein Ihanaa ja Rauhallista Joulua ja Yltäkylläisen Onnellista Uutta Vuotta 2011!
Monet monituiset kerrat elämässään huomaa olevansa risteyksessä. Vuodet kuluvat, ajat muuttuvat, jokaisena päivänä tekee valintoja ja ratkaisuja, jotka muokkaavat sitä, mitä edestä löytyy.
Huomaan jälleen olevani yhden tien lopussa ja toisen alussa.
Nöyrin mielin on kohdattava jälleen asioita joista selviämiseksi on tehtävä töitä ja uhrauksia. Työ, terveys, ystävyys… Kunpa voisi valita, että ottaa vastaan vain yhden haasteen kerrallaan, silloin voisivat ratkaisut, teot ja päätökset olla paremmin harkittuja, vähemmän tunteiden vuoristoradassa syöksähtelyä…
Olen elämässäni kohdannut paljon. Olen ollut pakahduttavan onnellinen ja lamauttavan surullinen. Olen tehnyt valintoja joista olen ollut ylpeä ja niitä, joita ilman olisin pärjännyt paremmin.
Olen tehnyt asioita, joilla on ollut positiivisia seurauksia ja asioita jotka ovat tehneet tien raskaammaksi kulkea.
Olen ollut rakkailleni tukena ja toisinaan aiheuttanut pettymyksiä ja pahaa mieltä.
Kaikki valintani, ratkaisuni ja tekoni, myös ne, joista en voi olla ylpeä, ovat tehneet minusta sen mitä olen tänään, tässä ja nyt… Valmiina kohtaamaan huomisen, sydän toivoa täynnä.
Ihmiset tarvitsevat eläessään
kaksi sydäntä:
Pienen, joka on täynnä
syvää hellyyttä,
ja toisen joka on terästä.
- Kahlil Gibran -
Paluu arkeen kesäloman jälkeen on tapahtunut niin ryminällä, että kesäloma on muistoissa enää vain himmeä häivähdys. Ensimmäisen 8 päivän saldona oli 65 tuntia töitä ja yksi vapaapäivä. Tietää töitä tehneensä!!
Tiukasta arjen aloituksesta, vai mistä lie johtuu, että oikean kyljen, käden ja rinnan kivut ovat tulleet takaisin. Tunne on yököttävän tuttu. Jaanan kanssa lenkillä juttelinkin, että miten ihanaa olikaan ettei oikeasti muistanut mitä se on kun kipu jäytää tuolla syvällä niin että voi pahoin… Nyt muistan.
Eihän siinä muu auttanut kun laahustaa lääkäriin kuuntelemaan mitä olisi seuraavana suunnitelmissa. Tällä hetkellä siis etenemme niin, että minulta kielletään pitkät päivät (12 – 13,5 tuntia) kokonaan. Siitä en oikeastaan ole ollenkaan pahoillaan, koska en välittänyt tehdä niitä muutenkaan 
Ne olivat hankalia sekä itseni, että lasten kannalta. Tai no lapset ei kai lopulta olleet yhtään pahoillaan siitä, että “joutuivat” olemaan koko päivän kotona ilman äitiä, mutta kyllä se vaan äidin sydäntä kylmäsi jättää koko huusholli koirineen ja kokkailuineen lasten vastuulle. No nyt siis niitä ei enää minun työvuorolistoihin suunnitella. Toinen paluu vanhaan oli tietenkin se, että piti käydä hakemassa apteekista kassillinen kaiken maailman kipulääkkeitä ja lihasrelaksantteja, joita ei vuoteen ole tarvinnut käyttää. Lääkkeistä en ollenkaan pidä, mutta onhan se ihan kiva että saa vähän apuja siihen, että pystyy nukkumaan.
Vielä ensi viikolle jäi minulle selviteltäväksi, saanko julkisen terveydenhuollon puolelta lymfahoitoa, vai miten se järjestyy. Työterveyshuollon puolelta kun saisin lähetteen vain yksityiselle, jossa hinnat keikkuvat ihan eri numeroissa kun julkisella.
Nyt tovin aikaa joudun tekemään töitä “suurennuslasin alla”. Lääkäri ei ollut ihan vakuuttunut siitä, etteikö tämä kipujen paluu voisikin johtua siitä, että en pystykään tekemään 100% työaikaa. Väläyteltiinpä siis mahdollisena vaihtoehtona tulevaisuudessa sitäkin, että tekisin vain 50% työaikaa sillä toisella puolikkaalla olisin osa-aikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä 
Ei kyllä kuulosta hyvälle!
Mutta näillä siis mennään, päivä kerrallaan. Kuulostellaan ja katsellaan miten asiat tästä etenevät. Huomaan, että minulla on suunnattoman suuria asenne vaikeuksia, koska tällä kertaa olin todella jo sitä mieltä, että koko tämä hässäkkä on jo ollutta ja mennyttä, eikä siihen enää tarvitse uhrata ajatustakaan, mutta tässä sitä taas ollaan.
Toisaalta en kyllä suostu nujertumaan tälläkään kertaa. Elämä jatkuu ja yhä vielä uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja merkityksensä ja jotain hyvää tästäkin koituu! En suostu vaipumaan mihinkään synkkyyteen!! Nyt vaan nokka kohti parempaa huomista ja uusia seikkailuja 
Toinenkin asia meillä täällä on meneillään… Valtterilla on ollut useamman viikon kuivaa yskää ja nyt on menossa PEF-seuranta, eli astman mahdollisuutta tutkitaan. Saa nähdä kuinka meidän käy sen asian suhteen. Allergiatestit otetaan myöhemmin syksyllä.
Kaikenlaista siis on ilmassa, mutta eipä käy aika pitkäksi…
