Elokuista elvistelyä

Niinhän se loma alkoi lopulta minullakin. Itse asiassa se kyllä alkoi jo 2.8, mutta olevinaan on ollut tässä sen verran touhua ja puuhaa, että ei ole ehtinyt kirjoitella. Lomahan alkoi yövuoroista, joten muutamat ensimmäiset päivät olin pihalla kun pihakeinu, kun öitä tuli kuitenkin tehtyä kuusi. Vuorokausirytmi oli ihan sekaisin, mutta siitä se sitten pikkuhiljaa asettui lomarytmiin.

Parin päivän vetelehtimisen jälkeen käytiin Sonjan, Matin ja Niken kanssa Huimalassa. Varsin huvittavaa on se, että siellä me aikuiset paineltiin niska limassa ja polvet naarmuilla pitkin kaiken maailman kiemuroita, välillä melkein lasta mukana raahaten… Mutta hauskaa oli! Nikelläkin, muutamasta erimielisyydestä huolimatta, kun lopulta se mutkien takaa se oikea liukumäkikin löytyi! Ja pallomeressäkin oli hauskaa!

 

Heti ensimmäisen lomaviikon lopuksi lähdettiin naapurin Tiinan, Valtterin, Ninnun, Jassen ja Ronjan kanssa vierailemaan läntisessä naapurissa. Risteily meni todella hyvin ja mukavaa oli. Kamera jäi kuitenkin tietenkin kotiin, joten mitään sen kummempaa todistusaineistoa reissusta ei ole. Tietysti kännykällä olisi voinut jotain kuvata, mutta eipä se tietenkään tullut mieleen silloin Täytyy vain muistella niitä mielikuvia, mitä ajatuksiin on tallentunut reissulta! Ilmatkin suosivat meitä reissaajia, ja olimme autuaan tietämättömiä siitä hirveästä ukkosmyräkästä, mikä täällä meidän lähtömme jälkeen oli myllertänyt. Onneksi kotona kaikki oli kunnossa!

Ruotsista palattua ehdin tässä kotona muutaman päivän elpymään ja vähän näitä kotihommiakin puuhailemaan, kunnes sitten taas starttasimme matkalle. Tällä kertaa päivän reissulle Tallinnaan Nooran ja Artun kanssa. Matka meni hyvin ja mukavaa oli, vaikka Artulle nousikin kuume lähtöä edeltävänä iltana. Silti hyvin lääkittynä Arttukin nautti matkasta ja pienien päiväunien voimin jaksoi hienosti. Noora oli matkalla hovivalokuvaaja, ja kyllä neiti loistavia kuvia ottaakin. Nämä otokset on yhteistyötä; minä osoittelin, että mitä kuvaan haluan ja Noora hoiteli toteutuspuolen!

             

Ihan ensimmäisenä pysähdyimme puistoon, jossa Noora ja Arttu olisi saanut aikaa kulumaan enemmänkin!

            

            

Laivallakin kuvia otettiin. Nämä kuvat taisivat tulla otetuiksi jo menomatkalla, mutta väliäkös tuolla. Tälläkin reissulla sää oli meidän puolella! Lämmintä oli, mutta ei enää sitä läkähdyttävän kuumaa, mitä tämä kesä on tarjoillut enemmän kuin ehkä olisi ollut tarpeen!

        

Laivassa lapsia nauratti hytin WC. Minä kun otin meille hytin ihan sen vuoksi, että on joku paikka missä lepäillä. Artun vuoksi olikin tosi hyvä, että hytti oli, vaikka kyllä Noorakin oli aamupalan jälkeen sen verran voipunut, että pienet unet maistui molemmille! Vessassa tosiaan oli suihkun ja pöntön sijainti toisiinsa nähden hiukan hilpeyttä herättävää!

Ja tässä reissaajat:

                   

Minulla olisi tässä vielä viikko lomaa jäljellä. Työmaa kutsuu 27.8 ja siitä eteenpäin reilu kaksi viikkoa työpisteenä Lastenklinikka Helsingissä. Onhan tässä vielä onneksi vapaita jäljellä ja jotain mukavaa ohjelmaakin tiedossa. Lauantaina olisi tarkoitus lähteä vierailemaan Sea Worldissä. Mukava päivä siis tiedossa.

Kesäloma!

Alkoi siis lapsilla, minullahan on töitä melkein koko kesä. Elokuussa sentään on 3 viikkoa, jolloin saan loikoilla kaikessa rauhassa. Tosin nyt tämä kesän töissä olo ei tunnu niin kamalalle ajatukselle, kun työvuorolistat näyttää niin mukavalle. Vapaapäiviä on tosi hyvin. Nyt kun jaksan pusertaa vielä neljä työvuoroa niin, että tiistai-aamuna lopetan valvomisen, niin sitten alkaa jo vapaat pyörimään mukavasti. 3-4 päivän vapaita on pitkin kesää!
Kesän ajan teen siis pelkkiä ilta-, yö ja viikonloppuvuoroja, joten arkisinkin työt alkaa aikaisintaan klo 14 – 15, joten päivisinkin ehtii nautiskella kesästä
Kevätjuhlat meillä meni tänä vuonna niin, että ehdin olla vain tuossa yläkoululla. Arttu sai siis lopetella lukuvuoden ilman äidin läsnäoloa. Minä olin “hovikuvaajana” Valtterin peruskoulun päättäjäisissä.
Kaikki lapset toi kotiin hyvät todistukset. Hienosti ovat jaksaneet vuoden taas opiskella, tosin jotain parannettavaahan aina löytyy, mutta onhan sitten taas haastetta ensi vuoteen!
Tässä kuitenkin muutama kuva Valtterin päättäjäisistä. Noita muita lapsiahan ei juurikaan saa kameralla metsästettyä… Pitää yrittää metsästellä niitä tänä kesänä

Valtteri 5.6.2010

 

Valtteri ja Ninnu

Olemisen sietämätön keveys

Viikko on vielä aikaa nautiskella töissä lyhyttä neljän tunnin päivää… Sitten se totuus iskee ja alkaa kolmivuoro! Ensimmäisen viikon työvuorot ovat jo tiedossa ja sinne mahtuu niin yötä kun pitkää (13 tunnin) työpäivääkin. Silti olo on mitä parhain! Ainut haaste on tietysti siinä, että Valtterin peruskoulun päättäjäiset ovat minun yövuoron jälkeen.  Ehkä en ihan skarpeimmillani ole, mutta kyllä siitä selvitään!

Lisää uutisiakin on tiedossa. Kävin torstaina keuhkolääkärillä ja niinhän sieltä sitten tupsahti ihan oikea astma-diagnoosi. Pef-mittauksissa avaavan lääkkeen vaikutus on niin huomattava, että lääkäri vain vilkaisi paperia, jossa puhalluslukemat olivat ja sanoi, että kyllähän se astma on. Vielä on parin viikon päästä edessä histamiini altistus ja typpi-mittaus ja niiden tulosten perusteella päätetään, aloitetaanko jatkuva lääkitys jo nyt, vai sitten vasta myöhemmin. Voimakkaasta sukurasituksesta johtuen lääkitys aloitetaan kuulemma todella herkästi. Lääkäri oli myös ihan tyytyväinen siitä, että olin jo tehnyt tätä omaa saneerausta täällä kotona, mutta “antoi luvan” pitää Tarmo, kun kerran pärjään.

Nyt on kyllä ollut aika hankalat oltavat, kun tämä kesä tulla tupsahti parissa päivässä. Siitepölyä on ilmassa niin, että vaikka minulla ei periaatteessa niitä allergioita olekaan, niin silmät on kun hiekkaa täynnä ja aivastuttaa välillä ihan hirveästi. Tosin lääkäri sanoi sitäkin, että on olemassa ihmisiä, joilla ei allergiat näy jostain syystä missään testeissä, vaikka selkeät oireet onkin. Joten kai minäkin olen jotenkin allerginen näille pölyille. Mutta yhtään en nyt kyllä valita. On ollut ihanaa nauttia näistä lämpimistä keleistä sen kuolettavan kylän talven jälkeen. Eilen kun poljin töistä kotiin oli pakko pysähtyä nappaamaan pari kuvaa, millaisia maisemia minun työmatkallani on täällä kaupungin sykkeessä!

Voin vaan sanoa, että vaikka työmatkani kestääkin pyörällä vaan sen vajaan 10 minuuttia, niin ihan mukavasti tulee ladattua akut ja unohdettua työpäivän hulinat näissä kotimatkan mutkissa!

Jotain ihan uuttakin taas repäisin… Olen jo pitkään miettinyt, että joku tasapaino pitää olla tatuoinneissa… selityshän se on sekin, että haluaa toisen tatuoinnin   Mutta olen miettinyt, että koska oikeassa olkavarressa on tatuointi, niin ilman muuta sitten pitää olla kuva myös vasemmassa jalassa, että siis ei ole “vinossa” mihinkään suuntaan. Joten siis otin keskiviikkona tatuoinnin.

Kuva on siis vasemmassa nilkassa, kuten kuvasta näkyy. Kipeää teki, mutta varsin soma siitä tuli, vaikka itse sanonkin!

 

Muuten meillä siis kuumeisesti odotellaan kesän alkua. Lapset odottaa tietenkin lomaa ja minä odotan rahakkaita työvuoroja (kesä mennään ilta-, yö- ja viikonloppupainotteisesti, joten lisät kilisee!) niin ja onhan minullakin se ihan oikea palkallinen kesäloma! Loman ajankohta tulee kuitenkin muuttumaan, mutta ei se haittaa!

Tuossa Valtterin ja Nooran koulussa on tapana, että peruskoulunsa lopettaville järjestetään juhlalounas. Kaupunki tarjoaa oppilaille koulussa vähän “hienompaa” ruokaa kun mitä perus kouluruoka on. Lounas oli tarjolla viime keskiviikkona ja sinne on tapana myös oppilaiden pukeutua juhlallisuuksien mukaan. Tässä otos meidän nuoresta parista:

Valtteri ja Ninnu

Elämä muuttuu

Niin se vain on, elämä muuttuu jatkuvasti. Välillä tuntuu, että kaikki polkee paikallaan, kunnes pysähdyt ja mietit. Aina tulee huomattua, että jotain on taas muuttunut.

Nyt tämän elämän monimuotoisuuden taas huomaa helpommin, kun kysymyksessä on niin isot muutokset. Ihan ensimmäiseksi on pitänyt hyväksyä se, että tämä minun astmani, tai mikä ikinä tämä “keuhkovamma” onkaan, vaikuttaa elämään niin paljon, että isoja ratkaisuja on tehtävä.

Wisky muutti takaisin Ailalle. Koirien pöly ja hilse aiheuttaa heikkoa happea, joten Ailan kanssa sovittiin, että Wiskyn osoite siirtyy Sipooseen. Koiruus on meidän yhteisomistuksessa ja varmasti välillä viettää aikaa täällä meilläkin, mutta pääasiassa kuitenkin Ailalla. Kun Wisky oli ollut päivän pois, oli hengittäminen jo helpompaa, joten ratkaisu oli oikea.

Ikävä kyllä “harvennus” ei loppunut siihen, vaan seuraavaksi reppunsa sai pakata Benny. Pitkällisen etsimisen jälkeen pupsa kuitenkin löysi todella hyvän uuden kodin. Pupulla on oma kesämökki ja talvimökki ja kaverikin vielä. Hieno juttu kaikesta huolimatta.

 

Nyt siis taloudessamme on vain yksi eläin… asia mikä on toteutunut meillä viimeksi 5 vuotta sitten. Nyt vain pidämme peukkuja, että pystyn pitämään Taren mahdollisimman kauan. Ensi viikolla olen menossa tapaamaan keuhkolääkäriä, jolloin tilanne toivottavasti selkiytyy hieman. Jännityksellä odotan.

Sitten onkin kerrottavana vielä yksi muutos. Tulin valituksi uuteen työpaikkaan! Tai itse asiassa työpaikka on sama, siis sama talo. Työtehtäväkin on miltei sama, titteli ainakin. Olen siis yhä vielä osastonsihteeri, mutta nyt päivystyksessä. Työ tulee olemaan kolmivuoroa ja työaika 100%. Taloudellinen tilanne siis kohenee jonkun verran ja työssä vietetty aika lisääntyy huomattavasti. Ohjelmassa on siis myös yövuoroja, viikonlopputöitä ja siitä johtuen myös siis pyhiä. Nythän tällainen onnistuu, kun lapset ovat jo sen verran isoja, että pärjäävät hyvin.

Ehkäpä minäkin pystyn vihdoin hankkimaan meille sen auton

Lunta, räntää, vettä ja aurinkoa

Kaikkea tuota on ollut tarjolla tässä ihan vähän ajan sisällä… Itse asiassa jos oikein tarkkoja ollaan, niin tuota kaikkea on tainnut olla tarjolla tänään!!

Onhan se tietysti hienoa, että luontokin näyttää kaikkea mahdollista juuri nyt, minun syntymäpäiväni kunniaksi… Juhlallistahan se on herätä aamulla, kun maa on valkoisenaan! Toisaalta tänään on käynyt niin hassusti, että vaikka tuolta taivaalta on kaikkea sadellut, niin aina kun minä olen ollut liikenteessä on ollut suhteellisen kuivaa ja aurinkokin on pilkistellyt

Tänään juhlimme tätä loistokasta päivää niin, että otan piakkoin puhelimen käteen ja pirautan tuonne muutaman kilometrin päähän, että siellä reippaat sedät tekevät meidän perheelle ruokaa, jonka ihan tuohon kotiovelle asti tuovat! Jotenkin ei ajatus kokkaamisesta tunnu tänään mitenkään houkuttelevalle, vaikka en tiedä tuntuuko se siltä rehellisesti koskaan… paitsi ehkä silloin kun on aikaa ja energiaa paneutua ihan rauhassa, eikä arjessa yrittää nopeasti väsätä jotain ympäriinsä säntäilevälle perheelle!

Tänään kieltämättä on vähän ristiriitaiset tunteet tämän vanhenemisen suhteen. Aikaisemmin synttärit ovat olleet ja menneet ihan siinä missä mikä tahansa muukin päivä, mutta tänään on ilmassa vähän haikeutta. Pitkään on tullut mietittyä, että miltä se sitten lopulta tuntuu kun on elänyt pitempää kuin oma äiti. Olenhan tässä jo muutaman kuukauden porskutellutkin, mutta tänään se jotenkin tuntuu todellisemmalta. Vietän 42. syntymäpäivää… sitä juhlaa jota äiti ei koskaan ehtinyt viettää. Miten kesken on elämä voinut jäädä? Itse kun ajattelen, tulee mieleen vain asioita, joita oikeasti haluaisin vielä kokea. Olisin varmasti raivoissani, jos olisin joutunut kokemaan saman minkä äiti. Raivoissani siitä, että elämä loppuu kesken, juuri kun alkaa kantaa hedelmää kaikesta siitä minkä eteen on raatanut! Onko aika kullannut muistot, vai eikö äiti oikeasti ollut vihainen, pettynyt, tuskastunut??

Onhan tässä päivässä tietenkin paljon aivan loistavia asioita. Onnitteluja on sadellut uskomaton määrä aamun varhaisista hetkistä lähtien. On aivan ihanaa tietää, että vaikka arki vie mennessään niin kuitenkin ystävät pysyvät matkassa mukana. Vaikka välillä menee pitkiäkin aikoja, ettei vain ehdi paneutua näiden sosiaalisten suhteiden hoitoon, niin tällaisena päivänä sitä voi oikein paistatella ystävien lämpimissä ajatuksissa.

Kiitos kaikille minua muistaneille!

Nikke… Mimmun ihana mussu, yksi elämän suurista iloista!

Ihan vaan vertailuksi ;)

Tosiaan on sitten pistellyt tuota lunta sataen tässä päivänä muutamana.

Siksipä ajattelinkin laittaa tähän vielä yhden “vertailun-vuoksi” –kuvan. Kyseessä on siis ihan se samainen takapihan nurkka, jota tässä olen kuvannut pari kertaa aikaisemminkin.

Repikääpä tästä

Meillähän siis on se aita… tuolla jossain!

Itse asiassa tässä kuvassa pitäisi nähdä kaksikin eri aitaa!

Uusi vuosi!

Melkein huvittaa tuo edellinen otsikko… Poskia pistelee… Hah, sanon minä! Tuossa vaiheessahan ei vielä mistään poskien pistelystä ollut tietoakaan!

Olen ajatellut useammankin kerran, että miten sitä silloin siellä Joensuussa/Mikkelissä oikein selvisi kaikki ne talvet?? Talvethan kestivät ikuisuuden ja lunta oli aina niin paljon, että huh sentään.

Nyt täällä on lunta… ja on muuten ollut pakkastakin! Ikkunoistakin on ollut niin kauniit maisemat. Kun on nimittäin ollut niitäkin päiviä, että ei tosiaan ole viitsinyt työntää nenäänsä ulos, kun ne pakolliset…

Tosin olisihan tuolla ollut ihanaa kävellä ja nauttia kauniista maisemista, mutta kun itse on syväjäässä ja koirat harjoittelee kolmi-jalka-kävelyä, niin eipä siitä paljon osannut nauttia.

Sanottakoon kuitenkin vielä, että esimerkiksi tuosta ensimmäisenä olevasta takapihan kuvasta on aikaa vaikka kuinka paljon, joten eipä tuota aitaakaan juuri ole enää näkyvissä!

 

 

 

 

Onneksi nyt on jo parina päivänä ollut vähän hillitymmin tuota pakkasta, että ulkoilustakin on voinut nauttia.

Mutta mitäs muuta?! 

Joulut on vietetty ja vuosikin on vaihtunut. Kerrankin tilanne on se, että minä olen yhä vielä samassa työpaikassa, eikä mitään leikkauksiakaan ole tehty

Töissä menee oikein mukavasti. Tosin eläinlääkärillä olen nyt tehnyt vähän vähemmän tunteja, koska rupesi olemaan jo harvinaisia ne ajat kun sain olla “vaan” kotona. Oli siis rempallaan yksi jos toinenkin asia!

Pikkuhiljaa olen yrittänyt opetella ajattelemaan asioita vakaasti… siis ilman, että jatkuvasti on menossa kuviot uusiksi, vaikka sanoisinpa, että kun talo on täynnä teinejä, ei täällä kovin vakaata taida olla! Monenlaisia uusia murheita on oppinut murehtimaan, kun joskus sydän syrjällään vaan katsot, miten elämä tuntuu vievän mennessään näitä lapsia. Miten se onkaan niin, että aika on varsin pysähtynyt minun kohdalla… siis minähän kun en vanhene juuri ollenkaan, ja sitten nuo lapset kasvavat niin, että hyvä kun aamulla tunnistaa niitä samoiksi, jotka illalla nukkumaan menivät!

Sen verran uutta sentään, että meidän perheeseenhän on tullut jälleen uusi jäsen. Tosin tämä jäsen on oikeastaan vaan Nooran hoteissa. Kaveri asustaa Nooran huoneessa ja Noora myös 100% hoitaa alivuokralaisensa itse. Tässä niin sinisen värinen kääpiöluppa Benny.

 

Benny on siis ihan rotukani, rekisteritodistukset löytyy ja kaikki. Benny tuli meille pari kuukautta sitten ja on kotiutunut ihan vallan loistavasti.

 

 

Benny asustaa siis vain Nooran huoneessa, eikä nuo meidän muut karvaiset asukit ole kovinkaan tietoisia Bennyn olemassaolosta, vaikka on Benny joskus alhaalla kuljetusboxissaan vieraillut. Koirat eivät vaan jaksa olla kovinkaan kiinnostuneita, sen verran tutuksi kai tuo kani-aromi on jo käynyt.

Takapihalla kyllä nuuskuttelu-intoa löytyi sen jälkeen kun Benny kävi pikaisesti tutustumassa lumeen. Pupsa olikin ihan onnesta soikeana loikkiessaan valjaissansa tuolla takapihalla. Koirat oli kun imureita sen jälkeen, mutta pian jo jonottivat sisälle!

Wisky on kasvanut kovasti… siis fyysisesti, ja on jo iso “mies”. Ikääkin on jo parin viikon päästä 1 v! Tosin siis se kasvaminen on tapahtunut vain ulkoisesti. Sisäisesti tuo toope ei varmaan koskaan tule kasvamaan, sen verran erilainen kaveri on kyseessä. Wisky tuntuu olevan vähän “onnellinen”. Aina sillä on kivaa, vaikka muilla ei välttämättä enää olisikaan! Eikä tuolle oikein osaa olla vihainenkaan, vaikka vähän tuhojakin on ehtinyt tekemään… Mutta yritäpä olla tiukkana tällaiselle kaverille?!

Tai tällaiselle?

Ihan hirveästi mitään peruuttamatonta Wisky ei kyllä ole tehnyt, muutamat kynät poitsu on syönyt ja mun kenkiä lainaillut, mutta onneksi huonekalut on saaneet olla rauhassa.

Tarmon kanssa tulevat loistavasti juttuun ja ulkona riehuvat aina niin, että tanner vaan tömisee! Näillä pakkasilla se onkin ollut aivan loistavaa, kun ovat kuitenkin suhteellisen lyhyessä ajassa saaneet purkaa reilun määrän energiaa, kun mennä viuhtovat pitkin hankia!

Varsin arkista meillä siis on, vaikka viikon lomankin minä tuossa vuoden vaihteessa ehdin pitää. Loma meni palapelejä rakentaessa, kun tuo ulkoilu tosiaan jäi vähemmälle. Mutta hyvähän se välillä on täällä kotonakin vaan maleksia, tekemättä sen kummemmin mitään. Kyllä sellainenkin noita akkuja lataa, niin että nyt jaksaa taas seuraavaa lomaa odotella!

Kävin muutan juuri näpsäämässä kuvan tuosta meidän takapihalta… ihan vaan vertailun vuoksi…

 

Kuvassa siis samainen nurkkaus takapihasta, kun siinä ensimmäisessäkin otoksessa!